7.

Uudenvuoden aatto. Katson ulkona vellovaa talvista pimeyttä samalla kun nousuhumala alkaa ilmoitella olemassaolostaan. Olemme Marian juhlissa. Hänen luonaan olleen pullonpyöritys-illan jälkeen minä, Derek ja Maria ystävättärineen olemme olleet useampanakin iltana yhdessä, joten ei ollut ihme että juhlistamme uutta vuottakin Marian luona. Pieneen kerrostaloasuntoon on ahtautunut reilusti yli kymmenen humalaista nuorta. Derek on häipynyt jonnekin ja oloni alkaa olla sekä humalainen, että yksinäinen. Samalla kun käännyn poispäin ikkunasta etsiäkseni Derekiä, kuulen pelästyneen äännähdyksen. Pienikokoinen mustahiuksinen tyttö pyyhkii siideriä paidaltaan.

"Säikäytinkö minä sinut jotenkin?" Tyttö katsoo minua ja hymyilee.
"Joo. Olin tulossa juttelemaan sinulle kun näytit niin yksinäiseltä. Käännyit vaan turhan nopeasti niin säikähdin", tyttö naurahti ja heilautti päätään niin, että sai hiuksensa pois silmiltä. Hetken keskusteltuamme hämmennyn tajutessani, että tyttö yrittää selvästi iskeä minua. Samalla hetkellä näen Derekin tulevan luokseni. Hän on humalassa. Paljon pahemmassa kuin minä ja tullessaan vierelleni hän kietoo varsin vapautuneesti kädet ympärilleni ja antaa minulle teatraalisen intohimoisesti suudelman kaulaan. Purskahdan nauruun ja tönäisen Derekin kauemmaksi.

"Hei mä yritän tässä keskustella", vilkaisen tyttöä, joka on muuttunut kasvoiltaan tumman punakaksi. Hän tuijottaa vuorotellen minua ja Derekiä."Mikä hätänä?" Tyttö nostaa kädet suunsa eteen ja kuiskaa hiljaa litanjan kirosanoja. "Olishan mun pitäny arvata että sä oot... että te ootte te.. että mä oon tyhmä!" Hän hautaa kasvot käsiinsä ja näyttää olevan erittäin häpeissään. Derek huojuu ja kohottaa kulmakarvojaan kysyvästi. Kohautan olkapäitäni ja käännyn takaisin tytön puoleen, joka uikuttaa häpeissään.
"Mitä tarkotat että oishan sun pitänyt arvata?" Tyttö vilkaisee käsiensä suojasta minua ja hymyilee tuskastuneesti.
"Että te ootte ne jätkät, joista kaikki puhuu", kohotan kulmakarvojani ja tyttö huokaa ikäänkuin tuon lauseen olisi pitänyt selvittää minulle kaikki. "Kaikki teistä puhuu. Että te olette koko kaupungin kaks parhaimman näköistä jätkää mut kukaan ei voi saada teitä koska te seurustelette keskenänne!" Tyttö nostaa pullon huulilleen ja lähtee kävelemään pois. Jään tyrmistyneenä seisomaan paikoilleni ja havahdun vasta siihen, kun Derek painaa etusormellaan leukaani ylöspäin että sulkisin suuni. Sitten hän lähtee suunnistamaan kohti keittiötä hakeakseen lisää juomista. Minä jään vieläkin miettimään tytön sanoja.
"Seurustelette keskenänne!" Sanat kaikuvat päässäni ja vaikka olenkin humalassa, tajuan että asiat, joita teemme Derekin kanssa voisivat hyvinkin kuulua parisuhteeseen. Lähden kävelemään Derekin perässä keittiöön saadakseni nämä ajatukset hetkeksi pois päästäni.

Derek on jääkaapilla ja yrittää ilmeisestikin laskeskella ja puntaroida, mitkä pullot valtaisasta olutpulloarsenaalista ovat hänen. Huomaan omat pulloni jääkaapin alaosassa ja ojennan käteni ottaakseni yhden. Yhtäkkiä Derek kääntyy ja käteni osuu hänen lantiolleen, lähemmäs sepalusta kuin olisi suotavaa. Hän tuijottaa minua sekunnin murto-osan ajan kunnes tajuan vetää käteni pois. Tai yritän vetää. Derek ottaa ranteestani kiinni ja vetää käteni takaisin. Sydämeni hakkaa kuin se yrittäisi hypätä rinnastani ulos. Jääkaapin ovi jää auki kun Derek painautuu minua vasten ja suutelee minua. Hänen hengityksensä on lämmintä, humalaista ja ennen kaikkea kiihtynyttä. Minusta tuntuu kuin pääni räjähtäisi siitä tunteesta, joka kohisee sisälläni. Kun Derekin huulet näykkivät kaulaani huomaan silmäkulmastani, että keittiötä lähestyy joku. Derek huomaa kavahtamiseni ja vilkaistuaan ovelle, siirtyy itsekin kauemmaksi ja palaa jääkaapin luokse etsimään olutpullojaan. Minä istun lähimmälle tuolille ja haron hiuksiani.

"Täällähän te ootte!" Tulija on Maria, joka nojaa keittiön ovenkarmia vasten pysyäkseen pystyssä. Aikaisemmin päässäni tuntunut paine on siirtynyt johonkin muualle ja rukoilen hiljaa mielessäni, ettei hän huomaa sitä.
"Tultiin hakemaan juomista", sanon ja yskäisen. Ääneni on käheämpi kuin ketjupolttajalla. Derek tutkii edelleen jääkaappia kuin etsisi jotain muinaisaarretta sieltä. Maria katsoo minua ja Derekin selkää. Yhtäkkiä hän näyttää tajuavan jotain ja kasvoille leviää humalainen virnistys. Hän alkaa hihittää.
"Ei hitto! Anteeksanteeksanteeks!! Jatkakaa." Hän kääntyy kannoillaan ja kävelee pois edelleen hihittäen ja hokien eihittoa. Derek kääntyy ja katsoo minua. Hän virnistää hieman tuskastuneesti ja nostaa lopultakin yhden pullon olutta kaapista.
"Tää oli tarpeeksi kiusallista. Mennäänkö tupakalle?", kysyn ja kaivan taskustani askin
tarjotakseni yhden savukkeen Derekille. Hän korkkaa pullon ja nyökkää.

Ulkona on joulukuisen kylmä. Seisottuamme useamman minuutin täydellisessä hiljaisuudessa katsahdan Derekiä.
"Ihmiset taitaa oikeasti luulla että me seurustellaan.." Derek vilkaisee minua ja puhaltaa savut naamalleni.
"Ei ne luule. Ne tietää." Savun keskeltä vastaanotan tupakanmakuisen suudelman.



8.

Sormeilen kännykkää. On perjantai ja Derekistä ei ole kuulunut mitään viikkoon. Hän lähti vanhempiensa luokse pois kaupungista viikonlopuksi. Se on tavallista mutta ei hän ole aikaisemmin ollut arkipäiviä poissa. Ei hän vastaa edes puhelimeen. Tekstiviestejä en jaksa lähettää. Derek ei ole tekstiviesti-ihmisiä. Hymähdän, kun muistan Derekin turhautumisen tekstiviestien suhteen.
"Mä en tajua miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa näpytelläkseen asian, jonka voisi puhelulla selvittää minuutissa?!" Huokaisen syvään. En voi kieltää ettenkö olisi huolissani hänestä.

Kaupunki vilisee talvihorroksesta heränneitä ihmisiä. Huhtikuussa ihmiset alkavat jo melkein näyttää iloiselta. Sytytän tupakan ja katson kelloa. Vielä kaksikymmentä minuuttia bussin lähtöön. Siinä ajassa ehtisin melkeinpä kävellä kotiin mutta toisaalta... Oloni on tarpeeksi väsynyt jo muutenkin. Suljen silmäni ja annan kevätauringon lämmittää kasvojani ja huuhdella Derekin mielestäni kauas pois. Yhtäkkiä kuulen tutun naurun. Derek. Avaan silmäni ja siinä hän on. Viiden metrin päässä minusta kävelemässä käsikädessä jonkun pienikokoisen tytön kanssa. Vatsassani muljahtaa ja tuntuu kuin voisin oksentaa siihen paikkaan. Derek huomaa minut ja moikkaa. Tyttö katsoo minua kysyvästi ja he tulevat lähemmäksi.

"Moi Sam."
"Moi."
"Tässä on Sara.." Tyttö hymyilee sievästi ja ojentaa kätensä. Tökkään mekaanisesti käteni hänen käteensä ja puristan kevyesti.
"Derekin tyttöystävä", hän lisää Derekin esittelyyn ja heläyttää ilmoille kevyen naurun. Katson Derekiä ja avaan suuni. Joku Derekin katseessa saa kuitenkin minut pysymään hiljaa. Tai ehkä se olen minä. En tuntuu kuin sisuskaluni rutistuisivat kaikki yhteen niinkuin muovipullo, josta imetään ilma pois. Tyttö ei huomaa tätä jäätävää näkymätöntä seinää minun ja Derekin välillä. Bussi saapuu pysäkille ja livahdan sisään nyökäten tytölle ja Derekille. Tuntuu kuin räjähtäisin. Tunteiden sekamelska vaihtelee sekunnin välein vihasta masennukseen. Ne eivät anna edes tilaa kysymyksille.

Kävelen kuin horroksessa bussipysäkiltä kotiin ja heittäydyn sängylle. En osaa nimetä sisälläni vellovaa tunnetta. Minun tekee mieli huutaa. Huutaa koko se tunne itsestäni ulos, hakata jotain, päästää kaikki ulos jotenkin. Kaiken sen sijaan makaan vain sängylläni ja katson kattoon. Yhtäkkiä tunnen itseni täysin voimattomaksi. Ennen Derekin tapaamista minua vaivannut väsymys on kaksinkertaistunut ja suljen silmäni.

En tiedä kuinka pitkään olen nukkunut, kun herään ovikelloon. Ulkona on jo pimeää. Oven avatessani mieleni tekee läimäyttää se takaisin kiinni. Derek seisoo oven takana katsellen kadulle ja vilkaisee minua. Hän ei tee elettäkään tullakseen sisälle, joten laitan kengät jalkaani ja nappaan takin käteeni. Derek lähtee kävelemään edelläni ja juoksen hänet kiinni samalla, kun laitan takkia päälleni. Kävelemme pitkään täysin hiljaa. Ärtymykseni kasvaa askel askeleelta. Olin jo melkein odottanut, että Derek alkaisi puhua oma-alotteisesti. Olemme jo melkein keskustassa, kun lopulta en enää jaksa.

"Mitä helvettiä se oli?" Derek seisahtuu ja katsoo minua.
"Se on vain kaveri..."
"Kaveri, joka sanoo itseään tyttöystäväksi?!" Derek kohautti olkapäitään.
"No niin? En minä siinä kehdannut ruveta korjaamaan! Oltiin kuitenkin menossa juuri asemalle ja olisi ollut melko ilkeää.." Derek hiljenee yhtäkkiä.
"No mikset? Eikö se tiedä, että sinä..." Tajuan hetkessä miksi Derek hiljeni. Hän oli paljastanut liikaa. Hiljaisuus välillämme on kireää, äärimmilleen venytettyä. Ei hän ole käynyt vanhempiensa luona. Hän on käynyt sen tytön luona. Derek katselee jonnekin kauas. Hän puree huultaan vihaisen näköisenä. Oloni on hirveä.
"Joo en minä viitsi edes selittää, kun et sinä.."
"Kyllä minä tajuan. Tajuan helvetin hyvin. Sinä et viitsi selittää vain sen takia kun ei ole mitään millä kääntäisit tämän parhain päin!" Derek ei vastaa mitään. Nakkelee niskojaan kuin teini-ikäinen tyttö.
"Mä en jaksa tätä. Mä lähden kotiin." Derek ei edelleenkään vastaa mitään. Käännyn ympäri ja lähden kävelemään. Kirpeästä yöilmasta huolimatta tuntuu, kuin tukehtuisin. Puolimatkassa kyyneleet sumentavat silmäni ja minun täytyy juosta kotiin. Pieni ääni sisälläni tuhahtaa hiljaa ja kuiskaa "Nytpä tiedät miltä Laurasta tuntui". Painan pääni tyynyyn ja huudan niin kovaa kuin pystyn.