3.

Kello on kahdeksan, kun Derekin hahmo lähestyy minua. Olimme sopineet tapaamisen koulun pihalla, koska molempien oli helppo tulla sinne. Mietin kuumeisesti, mitä minä kerron hänelle kaupungista ja missä meidän pitäisi käydä. Yllätyksekseni Derek ratkaisee ongelman varsin nopeasti saavuttaessaan puhe-etäisyyden.
"Sori, että olen myöhässä", hän istuu alas asfaltille, viittoo minuakin istumaan, kaivaa taskustaan tupakka-askin ja tarjoaa minulle, "minä en jaksa liikkua tästä mihinkään. Kävelin kotoa asti kun huomasin ettei minulla ole rahaa bussiin. Kai tän kaupungin voi koluta myöhemminkin?"
Katsahdan Derekiin. Hän istuu vieressäni risti-istinnassa, viistosti minuun päin. Äärimmäisen huoliteltuna hän ei vaikuta yhtään siltä, että olisi kävellyt kovinkaan pitkää matkaa tai ainakaan, että olisi siitä uuvuksissa. Derek huomaa tuijotukseni ja naurahtaa.
"Eikö mene läpi vai?"
"Ei nyt ihan.." Derekin hymy vetää minut hiljaiseksi. Miten jollakin voikin olla noin täydellinen hymy.. Mitä? Ei, Ei! Yritän karistaa mielestäni ajatukset, joissa vertasin Derekiä Lauraan.
"Mikä tuli? Sinun naama vääntyi kuin olisit nielaissut ton tupakkas."
"Ei kun muistin vaan yhden jutun.. Ei mut.. Mitä tykkäsit ekasta päivästä meidän koulussa?" Yritän kömpelösti vaihtaa aihetta ja rukoilen, että olisi jo tarpeeksi pimeää ettei naamani punaisuus näkyisi. Derek tutkailee minua hetken vino hymy huulillaan ja huokaa sitten huvittuneena. Hän tuntuu aina olevan huvittunut jostain.
"Olihan se ihan mielenkiintoinen elämys. Tosin tunsin oloni lähinnä joksikin sirkuseläimeksi."
"En ihmettele..", virnistän Derekille ja hän nyökkää hymyillen.
"Ei sinänsä, kiinnitin huomiotani vähän muihin juttuihin kuin niihin neitoihin."
Katsahdan Derekiin päin vaistomaisesti. Taas hän vastasi niin omituisesti... niin.. En ehdi lopettaa ajatustani kun puhelimeni soi. Derek katsoo minua kysyvästi kaivaessani kännykkä taskusta.
"Laura.." Tunsin harmin läikähdyksen sisälläni ja Derek hymähtää.
"Jaa pippurikissas.." Painaessani vastausnappia en voi olla huomaamatta Derekin huvittuneen äänen alla jotain muuta tunnetta. Katson häntä, kun hän raaputtelee sammuneella tupakantumpilla asfalttia.

"Sam. Missä sä olet?"
"Esittelemässä Derekille kaupunkia. Kuis?"
"Miks? Eikö se voi ostaa karttaa ja kävellä sen mukaan mestat läpi?"
"No kun Derek pyysi.."
"Mä en haluais et sä..."
"Et mä mitä?" Tunnen harmistuvani. Millä oikeudella Laura määritteli minun tekemisiäni ja menemisiäni. Derek vilkaisee minuun päin. Minua alkaa naurattaa hänen katseensa, joka on kuin oravalla, jokaa näkee mummon avaavan pähkinäpussin.
"Kuule Laura", sanon puhelimeen "mä en viitsi tapella sun kanssa nyt, kun oon Derekin seurassa. Jutellaan myöhemmin." Lyön luurin kiinni ennen kuin Laura ehtii sanoa mitään. En halua kuullä hänen ääntään. Derek virnistää minulle ja viskaa tupakan tumpin pusikkoon.
"Ryppyjä rakkaudessa?" Kohautan olkapäitäni. En halua puhua Laurasta nyt. En halua ajatella häntä nyt. Varsinkaan, kun Derek on vieressäni.





4.

Istun Derekin huoneessa. Olin päätynyt sinne yhden Lauran kanssa käydyn riidan jälkeen. Olin ottanut tavaksi lähteä hänen luokseen aina, kun olin riidellyt Lauran kanssa. Ja niitä riitoja alkoi olla sen verran liikaa, että olin käytännössä lähes joka ilta Derekin luona.
Tänään on perjantai, joten olimme hankkineet itsellemme olutta. Nostan pullon huulilleni ja katson ympärilleni. Derek selailee tietokoneestaan sopivaa musiikkia ja hyräilee parhaillaan soivan biisin mukana.

"Alcoholic kind of mood
lose my clothes, lose my lube
cruising for a piece of fun
looking out for number one
different partner every night
so narcotic outta sight
what a gas, what a beautiful ass."

Tiedän, että minun pitäisi olla kotona. Minun pitäisi miettiä, mistä nämä riidat johtuvat ja soittaa Lauralle anteeksipyyntö mutta... Katson Derekiä. Hänen seuransa on huomattavasti houkuttelevampaa kuin yksin kotona makaaminen Lauran syytösten kaikuessa mielessä.
Derek kääntyy minuun päin huomatessaan tuijotukseni. Hän siristää silmiään hetkeksi ja selvästi mittailee minua. Ennen kuin ehdin kysyä syytä hän hyökkää viereeni.

"Saanko mä meikata sut? Sulle vois sopia."
"Eeh... Mulla ei oo koskaan ol.."
"Kerta se ensimmäinenkin!" Derek nappaa pöydältään kajalin ja alkaa rajaamaan silmiäni. Yhtäkkiä hän lopettaa ja katsoo minua.
"Venaa.." Hän nousee hetkeksi seisomaan ja laskeutuu sitten hajareisin syliini. Haukkaan henkeä niin äkillisesti että saan yskänkohtauksen. Derek nauraa edessäni.
"Näin on vaan parempi istua. Ei mitää sen kummempaa", hän hymähtää ja virnistää ilkikurisesti kun saan henkeni taas kulkemaan. Hänen jatkaessaan silmieni rajausta yritän tasailla hengitykseni lisäksi sykettäni. Säikähdyksen myönnän. Olin säikähtänyt ihan toden teolla Derekin tempausta mutta tämä tunne, mikä jäi päälle kun Derekin paino tuntuu sylissäni... se on vaarallisen lähellä...

"VALMIS!" Derek huudahtaa keskeyttäen ajatukseni, nappaa olutpullonsa vierestään ja kierähtää pois päältäni. Nousen ylös ja suunnistan vessaan tutkimaan lopputulosta.
"Ei paha", mutisen asetellessani hiuksia paremmin. Derek kävelee taakseni ja jää nojaamaan ovensuuhun. Hän katsoo minua peilin kautta ja hymyilee huulet pullonsuuta vasten.
"Kannattais sun varmaan ruveta käyttämään useamminkin. Olet tosi kuuma meikattuna."
Hymähdän Derekille ja haen uuden pullon tyhjän tilalle. Laskeskelen samalla mielessäni, että taskurahani ja palautetuista pulloista tulevat kolikot saattaisivat hyvinkin riittää mustaan kajalkynään.

Kello on puoli kaksi yöllä kun vihdoin pääsen kotiin. Avaan kotiovea ja pelkään hieman, miten paljon kännykässäni on viestejä. Jätin sen tahallani kotiin, koska en halunnut Lauran pilaavan iltaa itkuisilla soitoillaan. Hiivittyäni huoneeseen sytytän valot ja huomaan, että tuhansien soittojen sijaan Laura on tullut kylään. Hän istuu sängylläni kännykkäni kädessään.

"Äitis päästi minut tänne", hän vastaa ennen kuin ehdin avata suutani. Tunnen laskuhumalan painavan aivojani kasaan ja samalla alan tuntea päänsäryn hiipivän hiljalleen seuraksi. Istun Lauran viereen ja painan kasvot käsiini. Ei nyt. Ei tänään. En jaksa.
"Missä sä olit? Sä oot ihan kännissä." Laura kääntyy minuun päin ja hänen kasvoillaan on potkitun koiranpennun ilme.
"Juomassa." En todellakaan jaksa selittää Lauralle mitään.
"Näin myöhään..."
"Ei kukaan sinua pakottanut tuleen tänne istumaan", ärähdän ja näen sivusilmällä, kuinka Lauran alaleuka värähtää mutta hän nojaa äkkiä kämmeneensä estäkseen sitä tapahtumasta uudelleen.
"No kun et vastannut puhelimeen. Yritin monta kertaa soittaa..."
"Laura. Minä haluan nyt nukkumaan. Mulla särkee päätä."
"Sä vaan pakenet tästä."
"Ei, en pakene." Tiedän valehtelevani. "Menen nyt vaan nukkumaan ja...haluan nukkua yksin." Laura nielaisee ja nousee ylös. Hänen silmänsä kiiltelevät kyyneleistä mutta minua kiinnostaa vain nukkuminen. Mitä nopeammin hän lähtee, sitä nopeammin minä pääsen nukkumaan.
Laura kävelee hiljaa huoneeni ovelle ja avaa sen. Nostan päätäni.
"Laura.." hän kääntyy katsomaan minua silminnähden toiveikkaana. Selvinpäin minua sattuisi sanoa tämä hänelle, mutta laskuhumalan tuoma ärtymys antaa minulle rohkeutta. "Sovitaanko ettet enää tule tänne ilman, että ilmoitat minulle." Hän katsoo minua lasittunein silmin ja lähtee sitten sulkien huoneeni oven perässään. Ulko-oven kolahtaessa suljen silmäni ja nukahdan vihdoinkin.