A/N: Pitkän tauon jälkeen ajattelin ruveta kirjoittamaan uudelleen. Tällä kertaa aikaa on hurahtanut melkoisesti ja 11.-luvussa minäkertoja on Derek. Minäkertoja kuitenkin vaihtelee tulevaisuudessa sen mukaan, kenen "päähän" haluan mennä milloinkin.

11.

Perjantai-iltana ihmiset pitävät hauskaa, hengaavat ystäviensä kanssa ja menevät baareihin. Juovat itsensä mukavaksi ja konttaavat aamuyöstä kotiin. Ja mitä minä teen? Minä olen töissä. Ilta yhteentoista asti, vielä kahden tunnin ajan.
Nojaan videovuokraamon tiskiin ja tuijotan vastapäisen seinän dvd-hyllyä. Kello matelee ja asiakkaita on päivään nähden vähän. Kiroan mielessäni perjantain, työnantajan, iltavuoron ja tupakointikiellon. Oloni on vähintäänkin turhautunut. Vuokraamon ovi kolahtaa ja vilkaisen nopeasti sen suuntaan. Sisään kävelee tyttö, jonka nimeä en vaivaudu edes muistelemaan. Kyseinen tyttö on käynyt vuokraamossa juttelemassa minulle ilmeisesti joka ikinen päivä, kun hän vain ehtii. Huokaan itsekseni ja suoristan selkäni. Tyttö kävelee tiskille ja hymyilee.

"Moi Derek!"
"No terve..."
"Mitä sä tähän aikaan teet töissä? Eiks olis kivempi olla dokaa?"
"mmh..."

Tyttö jatkaa räpätystään, mutten jaksa vastata hänelle. En edes vaivaudu vilkaisemaan tyttöön, mutta se ei tunnu haittaavan häntä. Ilmeisesti hänen kuvitelmansa siitä, että vastaisin hänelle, riittää. Tyttö naurahtaa omalle jutulleen kovaan ääneen ja vilkaisen häntä. Puistatus valahtaa kehoni läpi. Hän on yksinkertaisesti rumin ihminen, jonka olen pitkään aikaan tavannut. Ei sillä, etteikö hänellä olisi kohtalaisen normaalit kasvot. Hän vain yrittää olla jotain, mitä hän ei todellakaan onnistu olemaan. Tyyli, jota hän yrittää hakea, ei sovi hänelle. Ja hän on epäsiisti. Jos hän peseytyy joskus, se ei näy hänestä. Hänen hiuksensa näyttävät rasvaisille, hänen hampaansa ovat tuskin nähneetkään hammasharjaa ja ne meikit. Hänellä on ollut varmaan samat meikit naamassa siitä asti, kun hän aloitti meikkaamaan. Käännän katseeni miellyttävämpään kohteeseen, takaisin dvd-hyllyyn ja rukoilen, että tyttö lähtisi. Se, että olen yksin ja tylsistynyt, on paljon parempi vaihtoehto kuin se, että olen tylsistynyt ja vieressäni kuuluu jatkuvasti hölötystä.
Pian tyttö tajuaa, etten ole kiinnittänyt hänen juttuihinsa minkäänlaista huomiota. Hän hiljenee ja ilmeisesti tuijottaa minua kysyvästi. Lopulta hän huokaisee hiljaa ja kohentaa takkinsa asentoa. Hurraan pääni sisällä.

"Mä tästä lähden kotiin..."

"Juu", käännyn ympäri ja menen järjestelemään tiskin takana olevaa dvd-hyllyä.Tytön askeleet loittonevat ja lopulta kuulen oven avautuvan. Sen sijaan, että vuokraamoon laskeutuisi jälleen hiljaisuus, samalla oven avauksella sisään tulee asiakkaita. Kuulen nuoren tytön naurun. Tyttö ehdottelee ihan järkyttäviä leffoja seuralaiselleen ja nauraa päälle. Palaan tiskille ja yritän saada naamalleni palvelualttiin ilmeen. Hei olen Derek, rakastan olla kahdeksan tuntia polttamatta ja pidän myös erityisesti iltavuoroista perjantai-iltaisin. Nam nam. Tyttö ja hänen seurassaan oleva tummahiuksinen poika päätyvät kauhuleffaan. Niin perus, ajattelen. Tyttö haluaa käpertyä pojan kainaloon ja saada lämpöä ja turvaa. Samalla, kun pariskunta kääntyy ja lähtee kävelemään tiskille, minun sisuskaluni kääntyvät ympäri. Hengitykseni salpautuu ja kylmä hiki nousee otsalleni. Yritän säilyttää välinpitämättömän olemukseni mutta pääni sisällä kiehuu. Sam. Hän on huomannut minut lähes samaan aikaan, kuin minä huomasin hänet. Hänen hymynsä on häipynyt ja hän katsoo minua hetken. Sitten hän kääntää katseensa. Aivoni lyövät tyhjää. Olen niin lähellä henkistä romahtamista, kuin vain voin olla. Tyttö katsoo minua ihmetellen ja vilkaisee Samiin. Kokoan itseni hetkeksi ja hymyilen tytölle. Selitän jotain väsymyksestä ja otan dvd-kotelon tiskiltä ja käyn vaihtamassa sen vuokrattavaan dvd:hen. Tyttö maksaa vuokrauksen ja kävelee Samin kanssa ulos. Heti, kun ovi sulkeutuu, juoksen takahuoneeseen ja hautaan pääni käsiin.
Puolitoista vuotta ilman Samia ja minä luulin päässeeni hänestä yli. Minä vaihdoin asuntoa, vaihdoin kaupunginosaa, vaihdoin kaiken pois, mikä muistutti hänestä. Myönnän jättäneeni asiat puolitiehen. Minun olisi pitänyt muuttaa pois kaupungista, mutten muuttanut. Joka tapauksessa luulin olevani tarpeeksi kaukana Samista ja häneen liittyvistä muistoista. Luulin, että voin unohtaa hänet. Ja kaiken sen jälkeen Sam saapastelee minun työpaikalleni murskaamaan kaiken sen, mitä olen yrittänyt rakentaa. Tuijotan täriseviä käsiäni ja yritän tasata hengitystäni. Minua ahdistaa niin paljon, että voin pahoin.

Työvuoron loppu menee kuin sumussa, samoin kotimatka. Kotona rojahdan sängylle ja yritän saada hengitettyä. Haluaisin itkeä, mutten pysty. Minulla on liian paha olo. Kun saan itseni rauhoitettua, haen kännykkäni. Sormeilen sen näppäimiä ja yritän palauttaa mieleeni Samin puhelinnumeron. En muista sitä. Poistin sen aikoinaan kännykän lisäksi myös omasta muististani. Leikittelen ajatuksella, että soittaisin hänelle. Mitä sanoisin? Päässäni alkaa soimaan eräs kappale.

Tiedän toisaalta, ettei Sam voinut tietää, että työskentelen siellä vuokraamossa. Tiedän, ettei hän selvästikään halunnut nähdä minua. Mutta silti minä syytän häntä tästä kaikesta. On helpompi käsitellä asioita, jos on joku, jota syyttää. Ahdistus nostaa taas päätään. Puhelimeni alkaa soimaan samalla hetkellä. Säpsähdän sen ääntä ja tuijotan ruutua. Tuntematon numero. Ei numerosarjaa, ei tietoa. Painan tärisevin käsin vastausnäppäintä ja nostan luurin korvalleni. Olen lähes varma, että luurin toisessa päässä on...

"Derek? Haloo?" Sam. Miten hän onnistuikaan tekemään sen, mitä minä ajattelin tekeväni? Soittaako hän vain kettuillakseen minulle? Vedän syvään henkeä ja vastaan.
"Moi."
"Tuota..." Kuulen Samin kiusaantuneen ja vaivautuneen äänen. Tunne on molemminpuoleinen. "...ajattelin vaan soittaa, kun nähtiin tänään. Kysellä kuulumisia..."
"Aha." Puren huultani niin kovaa, että se rutisee hampaitteni välissä. Samin äänetön kiemurtelu välittyy luurin toiseen päähän. Nähtiin todellakin. Viha, epätoivo, ahdistus ja ikävä saavat minut voimaan pahoin.
"Niin, että mitä kuuluu?"
"Töitä... niin. Töitä."
"Missä sä nykyään asut?"
"Pari korttelia siitä vuokraamolta etelään päin." Olen täysin tietämätön siitä, mitä Sam ajaa tällä puhelulla takaa.
"Aa... Maria asuu myös siinä lähellä ja... tuota... No, sillä on huomenna jotain menoa enkä voinut jäädä yöksi ja tuota..."
"Tulisit tänne vai?"
"... Vaikka."
"Miksi?" En edes jaksa analysoida tunteitani enää. Ne ovat ihan sekaisin.
"Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa..."
"Onko sulla hajuakaan, miten typerältä tuo kuulostaa? Sinä soitat minulle keskellä yötä ja haluat tulla kylään! Puolentoista vuoden eron jälkeen, joka sattumoisin alkoi siitä, että sinä jätit minut! Ja sinä käyttäydyt niinkuin mitään sellaista ei olisi tapahtunut!" Tärisen raivosta ja vihasta. Melkein voisin hakata päätäni seinään. Ei siksi, että Sam sanoi niin vaan siksi, että minun ei ollut tarkoitus raivostua. Se, että raivostuin paljasti Samille heti sen, mitä en välttämättä olisi halunnut hänen tietävän. Sam pysyi hiljaa. Sekunnit tuntuivat valahtavan minuuteiksi ja yritin hillitä haluani huutaa puhelimeen haloota. Kuulin Samin askeleet puhelimen kautta. Sam mutisi hiljaa.

"Mitä sanoit?"
"Että on minulla ollut sinua ikävä...aina välillä"
"Onnittelut."
"Hä?"
"Niin että onnea. Seurustelet jonkun toisen kanssa ja haikailet exän perään, jonka itse jätit."
"Just... No kuitenkin. Olisi ollut kiva nähdä. Ollaan yhteyksissä."
"Ei mulla ole enää sun numeroa."
"Ai.. No moikka sitten."

Tuijotan puhelinta. Olen niin täysin lamaantunut koko puhelusta, etten voi tehdä muuta, kuin yrittää pysyä tajuissani. Haluaisin itkeä. Samassa puhelimeen tulee viesti:

"Ihanaa. Prinssini saapui pelastamaan minut tylsyydestä!" Marian kädet puristavat kaulaani ja olen kaatua hänen asuntonsa ovelta rähmälleni. Suutelen häntä nopeasti poskelle ja irtaudun sitten ottaakseni takin pois. Maria liihottaa sisälle ja katson hänen peräänsä. Hän on kaunis tyttö, mutta liian sinisilmäinen. Kaikesta päätellen olen hänen - en ehkä ensimmäinen, mutta erittäin lähellä ensimmäistä oleva poikaystävänsä. Minun on pakko myöntää, että olen hänen kanssaan enemmän säälistä kuin rakkaudesta. En vain saa aikaiseksi jättää häntä. Maria palaa takaisin kahden limpparilasin kanssa ja ojentaa toisen minulle."Ihanaa, että on perjantai. Ei tarvitse mennä niin aikaisin nukkumaan." Nyökkään hiljaa ja juon lasista. Perjantaipa hyvinkin. On kulunut kolme viikkoa siitä, kun lähetin Derekille viestin, eikä hän ole ottanut yhteyttä. Maria keskeyttää ajatukseni kietoutumalla uudestaan kaulaani.

"Mitä tehdään tänään?" Kohautan hartioitani, vaikka tiedän tarkalleen, mitä ehdotan."Vuokrataan leffa?"
"Äääh! Me ollaan joka perjantai vuokrattu leffa." Niin tosiaan ollaan. Enkä edes häpeä myöntää itselleni, että joka perjantainen vuokraamokäynti johtuu halustani nähdä Derek. Se olkoon minun kansalaisoikeuteni, vaikka tekee oloni samanlaiseksi kuin olisin 13v teinityttö, joka stalkkaa ihastustaan. Jos en saa häneen yhteyttä, haluan ainakin nähdä hänet. Olen tosin niin nynny, etten myönnä sitä Marialle.

"Minä tykkään siitä. Se on ikäänkuin semmoinen...öö... Ajanjakaja." Maria katsoo minua silmät suurina. Pelkään olevani liian läpinäkyvä. "En mä osaa selittää. Siitä vaan tulee aina semmoinen tunne, että nyt on tosiaan viikonloppu, kun vuokraa leffan." Hymyilen Marialle ja hän naurahtaa.

"Oot säkin yks ajanjakaja. Mennään sitten mut mä päätän tällä kertaa leffan!"

Videovuokraamossa on tungosta. Maria nappaa kädestäni kiinni ja johdattaa minut uutuushyllylle. Hän nappaa hirveällä kyydillä erilaisia leffoja käteensä, lukee takakannet ja arvostelee niitä kovaan ääneen. Välillä hän työntää kotelon minun käteeni ja kysyy mielipidettä. Minun tekisi mieli kääntyä ympäri ja katsoa tiskille. Tunnen Derekin tuijotuksen selässäni, mutten uskalla edes kääntää päätäni. Pelkään jo valmiiksi sitä, kun menemme maksamaan vuokran. Maria tökkää minua turhautuneena kylkeen ja näyttää elokuvaa. Minua ei voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa erikoistehosteilla pilattu aasialaisen kauhuleffan amerikkalainen versio, mutta Maria on ilmeisesti päättänyt jo.

"Otetaan tämä."
"Miksei voitais katsoa sitä alkuperäistä?" Marian ilme vääntyy tuskastuneeksi.
"Ne on niin huonoja."
"Sama juoni, vähemmän turhia erikoistehosteita."
"No nii'in! Ja sitäpaitsi tää oli sun pyyntö lähteä tänne jakamaan aikaa, ni voisko nyt tän nyt sit kuitenkin ottaa?"
"No ihan sama." Marian naamalle palautuu hymy ja hän lähtee kohti tiskiä. Seuraan Mariaa tiskille ja vilkaisen Derekiä. Derek katsoo hetken leffaa ja vilkaisee Mariaa ja sitten minua. Maria on ymmällään. Kun Derek kääntyy hakeakseen koteloon levyn, kohautan hartioitani hänelle. Maria alkaa hymistelee itsekseen ja kun Derek palaa, hän kumartuu eteenpäin ja lukee Derekin nimen pienestä nimilapusta.
 
"Hyvää iltaa...Derek", Derek tuijottaa Mariaa ja näyttää nurkkaanajetulta eläimeltä. En voi olla hymyilemättä. "Kun me käydään täällä niin usein, niin tässähän ehtii tutustua. Kohta varmaan muistat meidänkin nimet...Maria ja Sam!" Derek hymyilee vaikean oloisena ja vilkaisee minua siristäen silmiään. Mahassani muljahtaa. Maria ei tunnu huomaavan mitään tai ainakaan hän ei välitä. Hän nappaa elokuvan tiskiltä laukkuunsa ja kääntyy lähteäkseen.

"Noniin. Moikka vaan Derek. Nähdään taas viikon päästä! Tule, kulta." Lähden seuraamaan tuntien edelleen Derekin tuijotuksen niskavilloissani. Tiedän katsomattakin, että hän katsoo minua sillä ilmeellä, jonka näin hänen naamallaan aikoja sitten, kun olin Lauran kanssa. Vuokraamon ulkopuolella Maria kääntyy katsomaan ikkunan läpi Derekiä.

"Mä muuten taidan tuntee ton. Tai siis tietää. Jos toi on just se Derek, josta oon kuullut." Vilkaisen Mariaa ja nielaisen ilmeisesti puolet sisuskaluistani vatsanpohjalle. Siltä se ainakin tuntuu. "Se on kai homo. Ja kuulemma ihan hirveä kusipää. Se vei yhden mun kaverin luokkakaverin äijän." Helvetin Laura. Miksi sen piti avautua jokaiselle, joka vastaan sattuu tulemaan? Maria ottaa käsivarrestani kiinni ja painautuu kiinni minuun.

"Onneks sä et oo semmonen, että sä lähtisit miesten mukaan!"

Minun tekee mieli oksentaa.



"Tuu mun viereen nyt! Leffa alkaa!" Maria viittoo minua keittiöstä viereensä. Heittäydyn hänen viereensä ja nostan käteni sohvan selkänojan päälle. Maria painautuu kainalooni ja uppoutuu elokuvaan. Jo kahdenkymmenen minuutin päästä elokuvan alkamisesta maksaisin mitä tahansa, että pystyisin irtautumaan ruumiistani; elokuva on juuri niin tyypillinen amerikkalainen remake isorintaisine naisineen, kuin pelkäsinkin sen olevan. Minut pelastaa tylsistymiseltä tekstiviesti. Etsin puhelimen taskusta ja näppäilen viestin auki.

Osasipa naisesi leffan valita. Tai osasitpa sinä valita itsellesi naisen.
Derek

Yritän peittää tyrskähdyksen.

"Kuka se on?" Maria yrittää nähdä viestin, mutta vedän kännykän pois hänen ulottuviltaan. Hänen huulensa menee mutruun. "Näytä. Mitä siinä lukee?"
"Ei mitään erikoista. Yksi kaveri vaan lähetti vitsin."
"Mikset sä voi sitten näyttää sitä?" Maria yrittää vieläkin tavoitella kännykkääni. Pidän sitä edelleen ylhäällä.
"Koska en nyt halua. Katso nyt sitä leffaa." Maria tuhahtaa ja siirtyy mielenosoituksellisesti sohvan toiseen päähän. Huolimatta Marian nyrpeistä vilkaisuista, vastaan viestiin.

Leffa ainakin on ihan paska.

Lähetän viestin ja olen juuri laittamassa sitä taskuun, kun se piippaa uudelleen.