Such a Gay Boy

Huom! Uudet lukijat!

2009-12-17T00:01:01+02:00

Tässä ovat linkit lukuihin kronologisessa järjestyksessä. Ei tarvitse scrollailla.

http://sagb.vuodatus.net/blog/2290023/1-2
http://sagb.vuodatus.net/blog/2290024/3-4
http://sagb.vuodatus.net/blog/2290026/5-6
http://sagb.vuodatus.net/blog/2290086/7-8
http://sagb.vuodatus.net/blog/2290088/-10
http://sagb.vuodatus.net/blog/2290090/new-era-11-12

New Era / 11-12

2009-12-16T23:59:01+02:00

A/N: Pitkän tauon jälkeen ajattelin ruveta kirjoittamaan uudelleen. Tällä kertaa aikaa on hurahtanut melkoisesti ja 11.-luvussa minäkertoja on Derek. Minäkertoja kuitenkin vaihtelee tulevaisuudessa sen mukaan, kenen "päähän" haluan mennä milloinkin.

11.

Perjantai-iltana ihmiset pitävät hauskaa, hengaavat ystäviensä kanssa ja menevät baareihin. Juovat itsensä mukavaksi ja konttaavat aamuyöstä kotiin. Ja mitä minä teen? Minä olen töissä. Ilta yhteentoista asti, vielä kahden tunnin ajan.
Nojaan videovuokraamon tiskiin ja tuijotan vastapäisen seinän dvd-hyllyä. Kello matelee ja asiakkaita on päivään nähden vähän. Kiroan mielessäni perjantain, työnantajan, iltavuoron ja tupakointikiellon. Oloni on vähintäänkin turhautunut. Vuokraamon ovi kolahtaa ja vilkaisen nopeasti sen suuntaan. Sisään kävelee tyttö, jonka nimeä en vaivaudu edes muistelemaan. Kyseinen tyttö on käynyt vuokraamossa juttelemassa minulle ilmeisesti joka ikinen päivä, kun hän vain ehtii. Huokaan itsekseni ja suoristan selkäni. Tyttö kävelee tiskille ja hymyilee.

"Moi Derek!"
"No terve..."
"Mitä sä tähän aikaan teet töissä? Eiks olis kivempi olla dokaa?"
"mmh..."

Tyttö jatkaa räpätystään, mutten jaksa vastata hänelle. En edes vaivaudu vilkaisemaan tyttöön, mutta se ei tunnu haittaavan häntä. Ilmeisesti hänen kuvitelmansa siitä, että vastaisin hänelle, riittää. Tyttö naurahtaa omalle jutulleen kovaan ääneen ja vilkaisen häntä. Puistatus valahtaa kehoni läpi. Hän on yksinkertaisesti rumin ihminen, jonka olen pitkään aikaan tavannut. Ei sillä, etteikö hänellä olisi kohtalaisen normaalit kasvot. Hän vain yrittää olla jotain, mitä hän ei todellakaan onnistu olemaan. Tyyli, jota hän yrittää hakea, ei sovi hänelle. Ja hän on epäsiisti. Jos hän peseytyy joskus, se ei näy hänestä. Hänen hiuksensa näyttävät rasvaisille, hänen hampaansa ovat tuskin nähneetkään hammasharjaa ja ne meikit. Hänellä on ollut varmaan samat meikit naamassa siitä asti, kun hän aloitti meikkaamaan. Käännän katseeni miellyttävämpään kohteeseen, takaisin dvd-hyllyyn ja rukoilen, että tyttö lähtisi. Se, että olen yksin ja tylsistynyt, on paljon parempi vaihtoehto kuin se, että olen tylsistynyt ja vieressäni kuuluu jatkuvasti hölötystä.
Pian tyttö tajuaa, etten ole kiinnittänyt hänen juttuihinsa minkäänlaista huomiota. Hän hiljenee ja ilmeisesti tuijottaa minua kysyvästi. Lopulta hän huokaisee hiljaa ja kohentaa takkinsa asentoa. Hurraan pääni sisällä.

"Mä tästä lähden kotiin..."

"Juu", käännyn ympäri ja menen järjestelemään tiskin takana olevaa dvd-hyllyä.Tytön askeleet loittonevat ja lopulta kuulen oven avautuvan. Sen sijaan, että vuokraamoon laskeutuisi jälleen hiljaisuus, samalla oven avauksella sisään tulee asiakkaita. Kuulen nuoren tytön naurun. Tyttö ehdottelee ihan järkyttäviä leffoja seuralaiselleen ja nauraa päälle. Palaan tiskille ja yritän saada naamalleni palvelualttiin ilmeen. Hei olen Derek, rakastan olla kahdeksan tuntia polttamatta ja pidän myös erityisesti iltavuoroista perjantai-iltaisin. Nam nam. Tyttö ja hänen seurassaan oleva tummahiuksinen poika päätyvät kauhuleffaan. Niin perus, ajattelen. Tyttö haluaa käpertyä pojan kainaloon ja saada lämpöä ja turvaa. Samalla, kun pariskunta kääntyy ja lähtee kävelemään tiskille, minun sisuskaluni kääntyvät ympäri. Hengitykseni salpautuu ja kylmä hiki nousee otsalleni. Yritän säilyttää välinpitämättömän olemukseni mutta pääni sisällä kiehuu. Sam. Hän on huomannut minut lähes samaan aikaan, kuin minä huomasin hänet. Hänen hymynsä on häipynyt ja hän katsoo minua hetken. Sitten hän kääntää katseensa. Aivoni lyövät tyhjää. Olen niin lähellä henkistä romahtamista, kuin vain voin olla. Tyttö katsoo minua ihmetellen ja vilkaisee Samiin. Kokoan itseni hetkeksi ja hymyilen tytölle. Selitän jotain väsymyksestä ja otan dvd-kotelon tiskiltä ja käyn vaihtamassa sen vuokrattavaan dvd:hen. Tyttö maksaa vuokrauksen ja kävelee Samin kanssa ulos. Heti, kun ovi sulkeutuu, juoksen takahuoneeseen ja hautaan pääni käsiin.
Puolitoista vuotta ilman Samia ja minä luulin päässeeni hänestä yli. Minä vaihdoin asuntoa, vaihdoin kaupunginosaa, vaihdoin kaiken pois, mikä muistutti hänestä. Myönnän jättäneeni asiat puolitiehen. Minun olisi pitänyt muuttaa pois kaupungista, mutten muuttanut. Joka tapauksessa luulin olevani tarpeeksi kaukana Samista ja häneen liittyvistä muistoista. Luulin, että voin unohtaa hänet. Ja kaiken sen jälkeen Sam saapastelee minun työpaikalleni murskaamaan kaiken sen, mitä olen yrittänyt rakentaa. Tuijotan täriseviä käsiäni ja yritän tasata hengitystäni. Minua ahdistaa niin paljon, että voin pahoin.

Työvuoron loppu menee kuin sumussa, samoin kotimatka. Kotona rojahdan sängylle ja yritän saada hengitettyä. Haluaisin itkeä, mutten pysty. Minulla on liian paha olo. Kun saan itseni rauhoitettua, haen kännykkäni. Sormeilen sen näppäimiä ja yritän palauttaa mieleeni Samin puhelinnumeron. En muista sitä. Poistin sen aikoinaan kännykän lisäksi myös omasta muististani. Leikittelen ajatuksella, että soittaisin hänelle. Mitä sanoisin? Päässäni alkaa soimaan eräs kappale.

Did you think it's cool
To walk right up
To take my life
And fuck it up
Well did you?

I see hell in your eyes
Taken in by surprise
Touching you makes me feel alive
Touching you makes me die inside

Tiedän toisaalta, ettei Sam voinut tietää, että työskentelen siellä vuokraamossa. Tiedän, ettei hän selvästikään halunnut nähdä minua. Mutta silti minä syytän häntä tästä kaikesta. On helpompi käsitellä asioita, jos on joku, jota syyttää. Ahdistus nostaa taas päätään. Puhelimeni alkaa soimaan samalla hetkellä. Säpsähdän sen ääntä ja tuijotan ruutua. Tuntematon numero. Ei numerosarjaa, ei tietoa. Painan tärisevin käsin vastausnäppäintä ja nostan luurin korvalleni. Olen lähes varma, että luurin toisessa päässä on...

"Derek? Haloo?" Sam. Miten hän onnistuikaan tekemään sen, mitä minä ajattelin tekeväni? Soittaako hän vain kettuillakseen minulle? Vedän syvään henkeä ja vastaan.
"Moi."
"Tuota..." Kuulen Samin kiusaantuneen ja vaivautuneen äänen. Tunne on molemminpuoleinen. "...ajattelin vaan soittaa, kun nähtiin tänään. Kysellä kuulumisia..."
"Aha." Puren huultani niin kovaa, että se rutisee hampaitteni välissä. Samin äänetön kiemurtelu välittyy luurin toiseen päähän. Nähtiin todellakin. Viha, epätoivo, ahdistus ja ikävä saavat minut voimaan pahoin.
"Niin, että mitä kuuluu?"
"Töitä... niin. Töitä."
"Missä sä nykyään asut?"
"Pari korttelia siitä vuokraamolta etelään päin." Olen täysin tietämätön siitä, mitä Sam ajaa tällä puhelulla takaa.
"Aa... Maria asuu myös siinä lähellä ja... tuota... No, sillä on huomenna jotain menoa enkä voinut jäädä yöksi ja tuota..."
"Tulisit tänne vai?"
"... Vaikka."
"Miksi?" En edes jaksa analysoida tunteitani enää. Ne ovat ihan sekaisin.
"Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa..."
"Onko sulla hajuakaan, miten typerältä tuo kuulostaa? Sinä soitat minulle keskellä yötä ja haluat tulla kylään! Puolentoista vuoden eron jälkeen, joka sattumoisin alkoi siitä, että sinä jätit minut! Ja sinä käyttäydyt niinkuin mitään sellaista ei olisi tapahtunut!" Tärisen raivosta ja vihasta. Melkein voisin hakata päätäni seinään. Ei siksi, että Sam sanoi niin vaan siksi, että minun ei ollut tarkoitus raivostua. Se, että raivostuin paljasti Samille heti sen, mitä en välttämättä olisi halunnut hänen tietävän. Sam pysyi hiljaa. Sekunnit tuntuivat valahtavan minuuteiksi ja yritin hillitä haluani huutaa puhelimeen haloota. Kuulin Samin askeleet puhelimen kautta. Sam mutisi hiljaa.

"Mitä sanoit?"
"Että on minulla ollut sinua ikävä...aina välillä"
"Onnittelut."
"Hä?"
"Niin että onnea. Seurustelet jonkun toisen kanssa ja haikailet exän perään, jonka itse jätit."
"Just... No kuitenkin. Olisi ollut kiva nähdä. Ollaan yhteyksissä."
"Ei mulla ole enää sun numeroa."
"Ai.. No moikka sitten."

Tuijotan puhelinta. Olen niin täysin lamaantunut koko puhelusta, etten voi tehdä muuta, kuin yrittää pysyä tajuissani. Haluaisin itkeä. Samassa puhelimeen tulee viesti:

Voidaanko nyt pitää yhteyttä? - Sam

12.

"Ihanaa. Prinssini saapui pelastamaan minut tylsyydestä!" Marian kädet puristavat kaulaani ja olen kaatua hänen asuntonsa ovelta rähmälleni. Suutelen häntä nopeasti poskelle ja irtaudun sitten ottaakseni takin pois. Maria liihottaa sisälle ja katson hänen peräänsä. Hän on kaunis tyttö, mutta liian sinisilmäinen. Kaikesta päätellen olen hänen - en ehkä ensimmäinen, mutta erittäin lähellä ensimmäistä oleva poikaystävänsä. Minun on pakko myöntää, että olen hänen kanssaan enemmän säälistä kuin rakkaudesta. En vain saa aikaiseksi jättää häntä. Maria palaa takaisin kahden limpparilasin kanssa ja ojentaa toisen minulle."Ihanaa, että on perjantai. Ei tarvitse mennä niin aikaisin nukkumaan." Nyökkään hiljaa ja juon lasista. Perjantaipa hyvinkin. On kulunut kolme viikkoa siitä, kun lähetin Derekille viestin, eikä hän ole ottanut yhteyttä. Maria keskeyttää ajatukseni kietoutumalla uudestaan kaulaani.

"Mitä tehdään tänään?" Kohautan hartioitani, vaikka tiedän tarkalleen, mitä ehdotan."Vuokrataan leffa?"
"Äääh! Me ollaan joka perjantai vuokrattu leffa." Niin tosiaan ollaan. Enkä edes häpeä myöntää itselleni, että joka perjantainen vuokraamokäynti johtuu halustani nähdä Derek. Se olkoon minun kansalaisoikeuteni, vaikka tekee oloni samanlaiseksi kuin olisin 13v teinityttö, joka stalkkaa ihastustaan. Jos en saa häneen yhteyttä, haluan ainakin nähdä hänet. Olen tosin niin nynny, etten myönnä sitä Marialle.

"Minä tykkään siitä. Se on ikäänkuin semmoinen...öö... Ajanjakaja." Maria katsoo minua silmät suurina. Pelkään olevani liian läpinäkyvä. "En mä osaa selittää. Siitä vaan tulee aina semmoinen tunne, että nyt on tosiaan viikonloppu, kun vuokraa leffan." Hymyilen Marialle ja hän naurahtaa.

"Oot säkin yks ajanjakaja. Mennään sitten mut mä päätän tällä kertaa leffan!"

Videovuokraamossa on tungosta. Maria nappaa kädestäni kiinni ja johdattaa minut uutuushyllylle. Hän nappaa hirveällä kyydillä erilaisia leffoja käteensä, lukee takakannet ja arvostelee niitä kovaan ääneen. Välillä hän työntää kotelon minun käteeni ja kysyy mielipidettä. Minun tekisi mieli kääntyä ympäri ja katsoa tiskille. Tunnen Derekin tuijotuksen selässäni, mutten uskalla edes kääntää päätäni. Pelkään jo valmiiksi sitä, kun menemme maksamaan vuokran. Maria tökkää minua turhautuneena kylkeen ja näyttää elokuvaa. Minua ei voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa erikoistehosteilla pilattu aasialaisen kauhuleffan amerikkalainen versio, mutta Maria on ilmeisesti päättänyt jo.

"Otetaan tämä."
"Miksei voitais katsoa sitä alkuperäistä?" Marian ilme vääntyy tuskastuneeksi.
"Ne on niin huonoja."
"Sama juoni, vähemmän turhia erikoistehosteita."
"No nii'in! Ja sitäpaitsi tää oli sun pyyntö lähteä tänne jakamaan aikaa, ni voisko nyt tän nyt sit kuitenkin ottaa?"
"No ihan sama." Marian naamalle palautuu hymy ja hän lähtee kohti tiskiä. Seuraan Mariaa tiskille ja vilkaisen Derekiä. Derek katsoo hetken leffaa ja vilkaisee Mariaa ja sitten minua. Maria on ymmällään. Kun Derek kääntyy hakeakseen koteloon levyn, kohautan hartioitani hänelle. Maria alkaa hymistelee itsekseen ja kun Derek palaa, hän kumartuu eteenpäin ja lukee Derekin nimen pienestä nimilapusta.

"Hyvää iltaa...Derek", Derek tuijottaa Mariaa ja näyttää nurkkaanajetulta eläimeltä. En voi olla hymyilemättä. "Kun me käydään täällä niin usein, niin tässähän ehtii tutustua. Kohta varmaan muistat meidänkin nimet...Maria ja Sam!" Derek hymyilee vaikean oloisena ja vilkaisee minua siristäen silmiään. Mahassani muljahtaa. Maria ei tunnu huomaavan mitään tai ainakaan hän ei välitä. Hän nappaa elokuvan tiskiltä laukkuunsa ja kääntyy lähteäkseen.

"Noniin. Moikka vaan Derek. Nähdään taas viikon päästä! Tule, kulta." Lähden seuraamaan tuntien edelleen Derekin tuijotuksen niskavilloissani. Tiedän katsomattakin, että hän katsoo minua sillä ilmeellä, jonka näin hänen naamallaan aikoja sitten, kun olin Lauran kanssa. Vuokraamon ulkopuolella Maria kääntyy katsomaan ikkunan läpi Derekiä.

"Mä muuten taidan tuntee ton. Tai siis tietää. Jos toi on just se Derek, josta oon kuullut." Vilkaisen Mariaa ja nielaisen ilmeisesti puolet sisuskaluistani vatsanpohjalle. Siltä se ainakin tuntuu. "Se on kai homo. Ja kuulemma ihan hirveä kusipää. Se vei yhden mun kaverin luokkakaverin äijän." Helvetin Laura. Miksi sen piti avautua jokaiselle, joka vastaan sattuu tulemaan? Maria ottaa käsivarrestani kiinni ja painautuu kiinni minuun.

"Onneks sä et oo semmonen, että sä lähtisit miesten mukaan!"

Minun tekee mieli oksentaa.

"Tuu mun viereen nyt! Leffa alkaa!" Maria viittoo minua keittiöstä viereensä. Heittäydyn hänen viereensä ja nostan käteni sohvan selkänojan päälle. Maria painautuu kainalooni ja uppoutuu elokuvaan. Jo kahdenkymmenen minuutin päästä elokuvan alkamisesta maksaisin mitä tahansa, että pystyisin irtautumaan ruumiistani; elokuva on juuri niin tyypillinen amerikkalainen remake isorintaisine naisineen, kuin pelkäsinkin sen olevan. Minut pelastaa tylsistymiseltä tekstiviesti. Etsin puhelimen taskusta ja näppäilen viestin auki.

Osasipa naisesi leffan valita. Tai osasitpa sinä valita itsellesi naisen.
Derek

Yritän peittää tyrskähdyksen.

"Kuka se on?" Maria yrittää nähdä viestin, mutta vedän kännykän pois hänen ulottuviltaan. Hänen huulensa menee mutruun. "Näytä. Mitä siinä lukee?"
"Ei mitään erikoista. Yksi kaveri vaan lähetti vitsin."
"Mikset sä voi sitten näyttää sitä?" Maria yrittää vieläkin tavoitella kännykkääni. Pidän sitä edelleen ylhäällä.
"Koska en nyt halua. Katso nyt sitä leffaa." Maria tuhahtaa ja siirtyy mielenosoituksellisesti sohvan toiseen päähän. Huolimatta Marian nyrpeistä vilkaisuista, vastaan viestiin.

Leffa ainakin on ihan paska.

Lähetän viestin ja olen juuri laittamassa sitä taskuun, kun se piippaa uudelleen.

Haha. Pääsen kymmeneltä. Selviä pois sieltä ja tule meille kaljalle.

Maria huokaa dramaattisesti ja vilkaisee minua. Kiitän uudestaan pimeyttä, joka peittää punastumiseni.

"Sori! Mä laitan tän pois päältä."
"Paras olis laittaa..."

Suljen kännykän ja keskityn elokuvaan toivoen, että pulssini laskisi huomaamattomalle tasolle.

9-10

2009-12-16T23:58:01+02:00

9.

Päivät ovat kuluneet kuin sumussa. En ole jaksanut käydä koulussa enkä muutenkaan ulkona. Havahdun horroksestani, kun ovikello soi ja menen avaamaan.

"Voinko minä tulla sisään?" Laura kysyy arasti. Hän on selvästikin päässyt aikaisin koulusta tai sitten lähtenyt sieltä omin päin.
"Ihan sama." Laura sulkee oven, riisuu kenkänsä ja kävelee perässäni huoneeseeni. Hän tietää mitä on tapahtunut. Näen sen hänestä ja toisaalta, hän näkee minusta. Laura puree huultaan ja katsoo minua sääliä silmissään. Vilkaisen häntä.
"Sano nyt kun mieles näyttää tekevän kuitenkin", tokaisen ja hän hengähtää hiljaa. Tiedän, mitä hän aikoo sanoa ja sieltä se tuleekin.
"Minähän sanoin..." Painan pääni käsiin ja Laura istuu sängyn reunalle viereeni "...en mä kuitenkaan vahingoniloinen ole." Vilkaisen Lauraa. En ole uskoa korviani. Laura huomaa yllätykseni, katsoo ikkunasta ulos ja hymähtää. "Tuntuu se tarpeeksi paskalta varmaan ilman minun vittuiluakin." Nyökkään hiljaa. Laura nousee ylös ja häviää keittiöön. Hetken päästä hän saapuu takaisin käsissään kaksi kuppia kuumaa kaakaota. Otan toisen kupeista ja puhaltelen siihen hiljaa. En muista milloin viimeksi olisin juonut kaakaota. Varmaan silloin, kun vielä seurustelin Lauran kanssa. Hän rakastaa kaakaota.
"Ei olla nähty pitkään aikaan..." Laura toteaa kupilleen. Hän on harvinaisen oikeassa. Emme ole nähneet sitten eromme juurikaan. Korkeintaan ohimennen kaupungilla. Ja sitten hän tulee tänne tekemään minulle kaakaota kuin olisimme joka päivä yhdessä. Mieleni tekee sanoa tämä hänelle, mutta se tuntuu yhtäkkiä täysin tarpeettomalta.
"Koulu loppuu pian. Mitä teet kesällä?" Kohautan olkapäitäni ja juon kaakaotani pienin siemauksin. En kykene ajattelemaan päivää pidemmälle. Ja jos kaikki päivät ovat samanlaisia kuin tähän mennessä, en edes halua ajatella kesään asti.
"Jos sinulla ei ole mitään niin voit tulla minun kanssani mökille.. rauhoittumaan", Laura jatkaa ja vilkaisee minuun. Nyökkään ja pakotan kasvoilleni kiitollisen hymyn. Olen oikeasti kiitollinen, sitä vain on vaikea näyttää. Istumme hiljaisuudessa vielä hetken kunnes Laura vie kuppinsa keittiöön ja tulee seisomaan huoneeni ovelle. Hän katsoo minua hiljaa ja kävelee sitten luokseni ja halaa minua. Painan pääni hänen päälakeaan vasten ja haistelen hänen laurantuoksuisia hiuksiaan.
"Pärjäile", hän kuiskaa ja irroittaa otteensa. Jään istumaan yksin sängylle ja kuuntelen kuinka Laura pukeutuu eteisessä ja lopulta lähtee. Halauksen lämpö on haihtunut ja minua kylmää.

Lopulta lähden kouluun. Pakotan itseni lähtemään. En enää kykene makaamaan kotona ja pyörittämään päässäni kaikkea tapahtunutta. Luokkaan mennessäni istun samalle paikalle kuin aikaisemminkin. Derekin viereen. En osaa istua muualle vaikka haluaisinkin. Syvennyn kirjaan, kun Derekin tuoksu leijuu ympärilläni. En sano hänelle sanaakaan eikä hänkään puhu minulle. Tiedän, että herätämme ihmetystä luokkalaisissa mutten jaksa välittää. Tiedän myös sen, että Derekiä kiusaa tämä tilanne vähintään yhtä paljon kuin minua. Huomaan sen hänen olemuksestaan, mutta siltikään hän ei tee elettäkään mennäkseen istumaan jonnekin muualle. Olemme molemmat masokisteja ja sadisteja. Saamme toisemme voimaan pahoin samalla, kun kidutamme itseämme.

Välitunnilla eräs luokkamme tyttö tulee luokseni.
"Hei Sam. Ihanaa, että olet taas koulussa." Suon hänelle puolihymyn ja katson sitten tupakkaani, joka ei syttynyt kunnolla. Tyttö kaivaa taskustaan sytyttimen ja tarjoaa liekkiä. "Eikun ihan oikeasti", hän jatkaa, "On tosi kiva nähdä sinua täällä. Derekistäkin varmasti on." Tuhahdan hiljaa ja tunnen miten paha olo työntyy kurkkuuni ja tekee nieleskelystä vaikeaa. Tyttö sytyttää oman savukkeensa ja katsoo jonnekin kauas. "Derek on kaivannut sinua. Se on ollut ihan tosi sekaisin kun et ole ollut täällä. Tehnyt ja sanonut kaikkea... kaikkea typerää. Tänään se ei tehnyt mitään muuta kuin että istui sinun vieressäsi."

10.

"Sam. Yritäthän ensi vuonna vähän paremmin?" Jane sanoo ojentaessaan todistusta minulle. Hän hymyilee rohkaisevasti kun nyökkään ja taputtaa minua hellästi olkapäälle. En edes jaksa katsoa paperia kunnolla. Tiedän, ettei tulos miellytä. Laitan paperin takkini taskuun ja valmistaudun lähtemään.

Luokka tyhjenee hälisevistä oppilaista hiljalleen ja kävelen luokan ovea kohti ihmisten jälkijunassa. Mennessäni Derekin ohi, käteni hipaisee hänen kättään ja yritän vetää sitä vaistomaisesti pois, ikäänkuin olisin koskettanut jotain kuumaa. Derek kuitenkin on nopeampi. Hän tarttuu käteeni ja pyytää katseellaan minua jäämään. Haluaisin riuhtaista käteni hänen kädestään ja juosta pois mutta joku saa minut pysähtymään. Odotamme, kunnes luokka tyhjenee ja lopulta jäämme kaksin. Hiljaisuus välillämme on niin tiivistä, että se melkein näkyy. Derek puristaa vieläkin kättäni ranteesta. Ei kovasti, mutta määrätietoisesti. Emme ole vaihtaneet pitkään aikaan yhtäkään sanaa vaikka olemme istuneet vierekkäin. Puhumisen aloittaminen on huomattavasti vaikeampaa, kuin sen lopettaminen. Derek tulee aivan lähelleni ja painaa päänsä otsaani vasten. Olen jähmettynyt paikalleni. En osaa vieläkään päättää, jäänkö vai lähdenkö. Derek sulkee silmänsä ja painaa päänsä.
"Anteeksi."
"Saat." Derekin ote kädestäni hellittää hieman.
"Se oli vain pirun vaikea tilanne... Olin aikonut jättää sen tytön monta kertaa. Ihan oikeasti.." Derekin ääni hukkuu hiljaisuuteen.
"Jaa." En halua kuulla selityksiä, en mitään. En yksinkertaisesti halua muistella tapahtunutta.
"Haluaisin vain... yrittää vielä." Käännän pääni kun kuulen nuo sanat. Mieleeni palaa kaikki ne hyvät hetket ja se tunne, jonka olin kokenut niiden yhteydessä. Pian kaikki se kuitenkin peittyy viime kuukausien tuskaan ja ahdistukseen.
"En mä pysty." Derekin toiveikas katse muuttuu sekunnissa. Hän tuijottaa minua hetken epäuskoisena ja painaa sitten päänsä ja puree huultaan.
"Vittu!" Derek hengähtää. Hänen äänensä on ohut ja korkea. "Vitun vitun vittu!" Hän nostaa katseensa ylös ja hengittää pari kertaa syvään kunnes taas puristaa silmänsä yhteen. Näen miten silmäkulmista valuu kyyneleitä. Samalla hetkellä haluan perua kaikki puheeni ja suudella häntä. Haluan painaa huuleni Derekin kaulaa vasten ja pyytää itse anteeksi, mutta pian Derek kääntyy ja hetki menee ohitse. Nostan kättäni hitaasti ja Derek irroittaa siitä otteensa. Kävelen luokasta ulos ja toivon, että Derek huutaisi perääni. Mitään ei kuitenkaan kuulu.

Astun ulos jo kesäiseen ilmaan. Tällaisena päivänä näin Derekin ensimmäistä kertaa. Tässä näin kohtasin hänen katseensa. Istun koulun kylmille kiviportaille ja annan kyynelten tulla.

7-8

2009-12-16T23:57:01+02:00

7.

Uudenvuoden aatto. Katson ulkona vellovaa talvista pimeyttä samalla kun nousuhumala alkaa ilmoitella olemassaolostaan. Olemme Marian juhlissa. Hänen luonaan olleen pullonpyöritys-illan jälkeen minä, Derek ja Maria ystävättärineen olemme olleet useampanakin iltana yhdessä, joten ei ollut ihme että juhlistamme uutta vuottakin Marian luona. Pieneen kerrostaloasuntoon on ahtautunut reilusti yli kymmenen humalaista nuorta. Derek on häipynyt jonnekin ja oloni alkaa olla sekä humalainen, että yksinäinen. Samalla kun käännyn poispäin ikkunasta etsiäkseni Derekiä, kuulen pelästyneen äännähdyksen. Pienikokoinen mustahiuksinen tyttö pyyhkii siideriä paidaltaan.

"Säikäytinkö minä sinut jotenkin?" Tyttö katsoo minua ja hymyilee.
"Joo. Olin tulossa juttelemaan sinulle kun näytit niin yksinäiseltä. Käännyit vaan turhan nopeasti niin säikähdin", tyttö naurahti ja heilautti päätään niin, että sai hiuksensa pois silmiltä. Hetken keskusteltuamme hämmennyn tajutessani, että tyttö yrittää selvästi iskeä minua. Samalla hetkellä näen Derekin tulevan luokseni. Hän on humalassa. Paljon pahemmassa kuin minä ja tullessaan vierelleni hän kietoo varsin vapautuneesti kädet ympärilleni ja antaa minulle teatraalisen intohimoisesti suudelman kaulaan. Purskahdan nauruun ja tönäisen Derekin kauemmaksi.

"Hei mä yritän tässä keskustella", vilkaisen tyttöä, joka on muuttunut kasvoiltaan tumman punakaksi. Hän tuijottaa vuorotellen minua ja Derekiä."Mikä hätänä?" Tyttö nostaa kädet suunsa eteen ja kuiskaa hiljaa litanjan kirosanoja. "Olishan mun pitäny arvata että sä oot... että te ootte te.. että mä oon tyhmä!" Hän hautaa kasvot käsiinsä ja näyttää olevan erittäin häpeissään. Derek huojuu ja kohottaa kulmakarvojaan kysyvästi. Kohautan olkapäitäni ja käännyn takaisin tytön puoleen, joka uikuttaa häpeissään.
"Mitä tarkotat että oishan sun pitänyt arvata?" Tyttö vilkaisee käsiensä suojasta minua ja hymyilee tuskastuneesti.
"Että te ootte ne jätkät, joista kaikki puhuu", kohotan kulmakarvojani ja tyttö huokaa ikäänkuin tuon lauseen olisi pitänyt selvittää minulle kaikki. "Kaikki teistä puhuu. Että te olette koko kaupungin kaks parhaimman näköistä jätkää mut kukaan ei voi saada teitä koska te seurustelette keskenänne!" Tyttö nostaa pullon huulilleen ja lähtee kävelemään pois. Jään tyrmistyneenä seisomaan paikoilleni ja havahdun vasta siihen, kun Derek painaa etusormellaan leukaani ylöspäin että sulkisin suuni. Sitten hän lähtee suunnistamaan kohti keittiötä hakeakseen lisää juomista. Minä jään vieläkin miettimään tytön sanoja.
"Seurustelette keskenänne!" Sanat kaikuvat päässäni ja vaikka olenkin humalassa, tajuan että asiat, joita teemme Derekin kanssa voisivat hyvinkin kuulua parisuhteeseen. Lähden kävelemään Derekin perässä keittiöön saadakseni nämä ajatukset hetkeksi pois päästäni.

Derek on jääkaapilla ja yrittää ilmeisestikin laskeskella ja puntaroida, mitkä pullot valtaisasta olutpulloarsenaalista ovat hänen. Huomaan omat pulloni jääkaapin alaosassa ja ojennan käteni ottaakseni yhden. Yhtäkkiä Derek kääntyy ja käteni osuu hänen lantiolleen, lähemmäs sepalusta kuin olisi suotavaa. Hän tuijottaa minua sekunnin murto-osan ajan kunnes tajuan vetää käteni pois. Tai yritän vetää. Derek ottaa ranteestani kiinni ja vetää käteni takaisin. Sydämeni hakkaa kuin se yrittäisi hypätä rinnastani ulos. Jääkaapin ovi jää auki kun Derek painautuu minua vasten ja suutelee minua. Hänen hengityksensä on lämmintä, humalaista ja ennen kaikkea kiihtynyttä. Minusta tuntuu kuin pääni räjähtäisi siitä tunteesta, joka kohisee sisälläni. Kun Derekin huulet näykkivät kaulaani huomaan silmäkulmastani, että keittiötä lähestyy joku. Derek huomaa kavahtamiseni ja vilkaistuaan ovelle, siirtyy itsekin kauemmaksi ja palaa jääkaapin luokse etsimään olutpullojaan. Minä istun lähimmälle tuolille ja haron hiuksiani.

"Täällähän te ootte!" Tulija on Maria, joka nojaa keittiön ovenkarmia vasten pysyäkseen pystyssä. Aikaisemmin päässäni tuntunut paine on siirtynyt johonkin muualle ja rukoilen hiljaa mielessäni, ettei hän huomaa sitä.
"Tultiin hakemaan juomista", sanon ja yskäisen. Ääneni on käheämpi kuin ketjupolttajalla. Derek tutkii edelleen jääkaappia kuin etsisi jotain muinaisaarretta sieltä. Maria katsoo minua ja Derekin selkää. Yhtäkkiä hän näyttää tajuavan jotain ja kasvoille leviää humalainen virnistys. Hän alkaa hihittää.
"Ei hitto! Anteeksanteeksanteeks!! Jatkakaa." Hän kääntyy kannoillaan ja kävelee pois edelleen hihittäen ja hokien eihittoa. Derek kääntyy ja katsoo minua. Hän virnistää hieman tuskastuneesti ja nostaa lopultakin yhden pullon olutta kaapista.
"Tää oli tarpeeksi kiusallista. Mennäänkö tupakalle?", kysyn ja kaivan taskustani askin
tarjotakseni yhden savukkeen Derekille. Hän korkkaa pullon ja nyökkää.

Ulkona on joulukuisen kylmä. Seisottuamme useamman minuutin täydellisessä hiljaisuudessa katsahdan Derekiä.
"Ihmiset taitaa oikeasti luulla että me seurustellaan.." Derek vilkaisee minua ja puhaltaa savut naamalleni.
"Ei ne luule. Ne tietää." Savun keskeltä vastaanotan tupakanmakuisen suudelman.

8.

Sormeilen kännykkää. On perjantai ja Derekistä ei ole kuulunut mitään viikkoon. Hän lähti vanhempiensa luokse pois kaupungista viikonlopuksi. Se on tavallista mutta ei hän ole aikaisemmin ollut arkipäiviä poissa. Ei hän vastaa edes puhelimeen. Tekstiviestejä en jaksa lähettää. Derek ei ole tekstiviesti-ihmisiä. Hymähdän, kun muistan Derekin turhautumisen tekstiviestien suhteen.
"Mä en tajua miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa näpytelläkseen asian, jonka voisi puhelulla selvittää minuutissa?!" Huokaisen syvään. En voi kieltää ettenkö olisi huolissani hänestä.

Kaupunki vilisee talvihorroksesta heränneitä ihmisiä. Huhtikuussa ihmiset alkavat jo melkein näyttää iloiselta. Sytytän tupakan ja katson kelloa. Vielä kaksikymmentä minuuttia bussin lähtöön. Siinä ajassa ehtisin melkeinpä kävellä kotiin mutta toisaalta... Oloni on tarpeeksi väsynyt jo muutenkin. Suljen silmäni ja annan kevätauringon lämmittää kasvojani ja huuhdella Derekin mielestäni kauas pois. Yhtäkkiä kuulen tutun naurun. Derek. Avaan silmäni ja siinä hän on. Viiden metrin päässä minusta kävelemässä käsikädessä jonkun pienikokoisen tytön kanssa. Vatsassani muljahtaa ja tuntuu kuin voisin oksentaa siihen paikkaan. Derek huomaa minut ja moikkaa. Tyttö katsoo minua kysyvästi ja he tulevat lähemmäksi.

"Moi Sam."
"Moi."
"Tässä on Sara.." Tyttö hymyilee sievästi ja ojentaa kätensä. Tökkään mekaanisesti käteni hänen käteensä ja puristan kevyesti.
"Derekin tyttöystävä", hän lisää Derekin esittelyyn ja heläyttää ilmoille kevyen naurun. Katson Derekiä ja avaan suuni. Joku Derekin katseessa saa kuitenkin minut pysymään hiljaa. Tai ehkä se olen minä. En tuntuu kuin sisuskaluni rutistuisivat kaikki yhteen niinkuin muovipullo, josta imetään ilma pois. Tyttö ei huomaa tätä jäätävää näkymätöntä seinää minun ja Derekin välillä. Bussi saapuu pysäkille ja livahdan sisään nyökäten tytölle ja Derekille. Tuntuu kuin räjähtäisin. Tunteiden sekamelska vaihtelee sekunnin välein vihasta masennukseen. Ne eivät anna edes tilaa kysymyksille.

Kävelen kuin horroksessa bussipysäkiltä kotiin ja heittäydyn sängylle. En osaa nimetä sisälläni vellovaa tunnetta. Minun tekee mieli huutaa. Huutaa koko se tunne itsestäni ulos, hakata jotain, päästää kaikki ulos jotenkin. Kaiken sen sijaan makaan vain sängylläni ja katson kattoon. Yhtäkkiä tunnen itseni täysin voimattomaksi. Ennen Derekin tapaamista minua vaivannut väsymys on kaksinkertaistunut ja suljen silmäni.

En tiedä kuinka pitkään olen nukkunut, kun herään ovikelloon. Ulkona on jo pimeää. Oven avatessani mieleni tekee läimäyttää se takaisin kiinni. Derek seisoo oven takana katsellen kadulle ja vilkaisee minua. Hän ei tee elettäkään tullakseen sisälle, joten laitan kengät jalkaani ja nappaan takin käteeni. Derek lähtee kävelemään edelläni ja juoksen hänet kiinni samalla, kun laitan takkia päälleni. Kävelemme pitkään täysin hiljaa. Ärtymykseni kasvaa askel askeleelta. Olin jo melkein odottanut, että Derek alkaisi puhua oma-alotteisesti. Olemme jo melkein keskustassa, kun lopulta en enää jaksa.

"Mitä helvettiä se oli?" Derek seisahtuu ja katsoo minua.
"Se on vain kaveri..."
"Kaveri, joka sanoo itseään tyttöystäväksi?!" Derek kohautti olkapäitään.
"No niin? En minä siinä kehdannut ruveta korjaamaan! Oltiin kuitenkin menossa juuri asemalle ja olisi ollut melko ilkeää.." Derek hiljenee yhtäkkiä.
"No mikset? Eikö se tiedä, että sinä..." Tajuan hetkessä miksi Derek hiljeni. Hän oli paljastanut liikaa. Hiljaisuus välillämme on kireää, äärimmilleen venytettyä. Ei hän ole käynyt vanhempiensa luona. Hän on käynyt sen tytön luona. Derek katselee jonnekin kauas. Hän puree huultaan vihaisen näköisenä. Oloni on hirveä.
"Joo en minä viitsi edes selittää, kun et sinä.."
"Kyllä minä tajuan. Tajuan helvetin hyvin. Sinä et viitsi selittää vain sen takia kun ei ole mitään millä kääntäisit tämän parhain päin!" Derek ei vastaa mitään. Nakkelee niskojaan kuin teini-ikäinen tyttö.
"Mä en jaksa tätä. Mä lähden kotiin." Derek ei edelleenkään vastaa mitään. Käännyn ympäri ja lähden kävelemään. Kirpeästä yöilmasta huolimatta tuntuu, kuin tukehtuisin. Puolimatkassa kyyneleet sumentavat silmäni ja minun täytyy juosta kotiin. Pieni ääni sisälläni tuhahtaa hiljaa ja kuiskaa "Nytpä tiedät miltä Laurasta tuntui". Painan pääni tyynyyn ja huudan niin kovaa kuin pystyn.

5-6

2009-12-16T23:12:01+02:00

5.

Suljen hiljaa Lauran kodin oven. On kulunut viikko siitä, kun Laura lähti meiltä yöllä. Minä
jaksoin viikon uskotella itselleni, että asiat selviäisivät. Halusin olla hänen lähellään ja yrittää
tosissani olla hyvä hänelle. Kuitenkin aina, kun hän oli lähelläni minusta tuntui, että olen lukittu
häkkiin, joka on täynnä epätoivoisia katseita ja pyyntöjä. Lopulta minun oli myönnettävä
itselleni, etten nähnyt Laurassa enää häivähdystäkään siitä tytöstä, johon olin ihastunut. Tai
paremminkin minä en enää ollut se poika, joka Lauraan oli aikoinaan ihastunut. Surkuhupaisaa
tilanteessa on, että me - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin - kasvoimme erillemme. Tosin,
juuri lähtiessäni Lauran luota hän oli kävellyt itkuisena viereeni.

"Sam..."
"Hmh..?"
"Sinä jätit minut Derekin takia, etkö jättänytkin?"
"Ei Derekillä ole mitään tekemistä tämän kanssa minä vain..."

Lauran silmistä näki, ettei hän uskonut minua.

Kotiin päästyänikään en ole saanut mielestäni Lauran sanoja. Olisinko jättänyt hänet, ellen olisi tavannut Derekiä? Olisinko joka tapauksessa kyllästynyt Lauraan? Oikeastaan minun ei tarvitsisi edes pohtia koko asiaa koska tiedän, että Derekin takia minä olin vähentänyt tapaamisiani Lauran kanssa ja sen takia olen nyt tässä pisteessä. Huokaisen syvään ja nousen ylös. Siitä puhe mistä puute, totean itselleni kun kaivan puhelimen taskustani ja näppäilen Derekin numeron.

Kello on seitsemän illalla kun näen Derekin keskustassa. Hän moikkaa minua ja tarjoaa tupakan.

"Minne me ollaan menossa nyt?", kysyn Derekiltä kun hän kaivaa taskustaan lapun, jossa on ilmeisestikin osoite.
"Pari tyttöä antoivat tämän minulle koulussa", hän heiluttaa ruttuista lappua ja tunkee sen takaisin taskuunsa "Kuulemma tyttöjen ilta, mutta ollaan tervetulleita", hän lisää lähtiessään kävelemään.
Tyttöjä on kolme ja he ovat saapuessamme pienessä nousuhumalassa. Huomaan, että Derekin läsnäolo aiheuttaa heissä teinityttömäistä levottomuutta. Virnistän Derekille tyttöjen päiden takaa ja hän hymyilee minulle takaisin samalla, kun viittoo minua antamaan yhden oluen repusta. Tytöt kiskovat meidät hihoista olohuoneesen, jonka lattialla pyörii useampikin siideripullo.
Muutaman tunnin jälkeen alan olla itsekin nousuhumalassa ja tytöt keksivät ajanvietettä.

"Hei pelataan pullopeliä!" he kikattavat hervottomasti ja Derekin ilmeestä huomaan, ettei hän ole koskaan tutustunut tähän teinivuosien sukupuolisen kanssakäymisen välikappaleeseen.
"Eli pullonpyöritystä sillä erotuksella, että sun on pussattava sitä, jota pullo osoittaa."
Derek nyökkää hitaasti ja tytöt arpovat keskenään, kuka aloittaa. Aloittava tyttö vilkaisee silmäkulmastaan Derekiä, joka tarkoituksellisesti keskittyy olutpullonsa sisältöön. Tytön humalaisen tarkasta ranneliikkeestä huolimatta pullon korkki ei osota Derekiä, vaan toista tyttöä. Nopean pusun ja humalaisten kikatusten jälkeen pullo pyörähtää taas. Noin 15 minuutin päästä pullo osoittaa taas minua ja annan ensimmäisenä pyörittäneelle tytölle pienen suukon. Pyöritän hajamielisesti pulloa samalla, kun nostan pullon huulilleni. Pullo pyöriminen hidastuu ja pysähtyy Derekin kohdalle. Katson Derekiä ja hän väläyttää minulle kujeilevan hymyn. Alan nauraa ja tytöt työntävät meitä lähemmäs toisiamme. Nostan käteni Derekin kasvoille ja vedän hänet lähemmäs.

Kun lopetamme, vilkaisen tyttöjä ja tajuan minun ja Derekin jakama suudelma oli lähes kolme kertaa niin pitkä kuin aikaisemmat pelin pusut. Sen huomaa tyttöjen lasittuneista silmistä ja avonaisista suista. Palaan paikalleni ja juon olutpulloni pohjat loppuun. Vilkaisen Derekiä, enkä voi hillitä itseäni.

"Mä en tiennytkään, että sulla on kielikoru."
"Hei ei saa kiusata!" yksi tytöistä parahtaa ja hoputtaa Derekiä pyörittämään. Hän pyörittääkin ja suikkaa nopean suukon tytölle. Sitten hän nousee ylös ja kaivaa takkinsa taskusta savukeaskin. Tytöt kehottavat menemään talon pihalle polttamaan. Otan itsekin savukkeen laukustani ja kävelin Derekin perässä porttikäytävään. Oven sulkeuduttua takanamme Derek kääntyy ja tulee lähelleni. Hän painaa selkäni käytävän valkoista seinää vasten ja suutelee minua enkä vastustelu edes vilahda mielessäni.

6

Laskeva aurinko paistaa kahvilan ikkunasta sisään. Istun alas ja lasken kuumuuttaan höyryävän kahvikuppini pöydälle. Minulla on kaksi tuntia luppoaikaa ennen kuin Derek pääsee koulusta. Hän pyysi minua tukiopettamaan itseään matikassa. Hymyilen ikkunaan päin. Kliseistä, erittäin kliseistä. Mutta toisaalta, Derekin matikantaidot ovat yhtä hyvät kuin naapurin kissalla.
Tuijotan ulos kahvilan ikkunasta ja tarkkailen ohi kulkevia ihmisiä. Miten ihmeessä minä kulutan seuraavat tunti ja neljäkymmentäkahdeksan minuuttia. Huokaisen tuskastuneesti ja vilkaisen muualle kahvilaan. Hätkähdän tahtomattani kun näen Lauran seisovan kahvikupin kanssa pöytäni vieressä. Kuinka pitkään hän on siinä tuijottanut minua, en halua edes arvailla.

"Voinko mä istua tähän?" Laura viittaa pöydän toisella puolella olevaa tuolia. Kohautan olkapäitäni ja ynähdän myöntyvästi. Ei kai maailma siihen kaadu, totean ja hän siirtää olkalaukkunsa toiselle tuolille istuessaan minua vastapäätä. Hän katselee ikkunasta ulos ja hämmentää kahviaan. Hiljaisuus välillämme on vaivaantunutta ja painostavaa. Lauraa selvästikin vaivaa jokin. Tai no jokin... kyllä minä tiedän, mikä häntä vaivaa.

"Minä tiedän kaiken", Lauran korni lausahdus tulee niin puun takaa rikkomaan hiljaisuuden että meinaan tukehtua kahviini. Laura mulkaisee minua, kun yskin lautasliinaan. "Sinusta ja Derekistä", hän jatkaa kun saan itseni kuriin.
"Kuten mitä?" Nojaan taaksepäin ja hymyilen Lauralle.
"Sen, että te pussailitte Marian luona."
"Entä sitten? Ei sinulla pitäisi olla enää mitään sanottavaa siitä. Me ei seurustella enää, Laura." Hän painaa päänsä ja tuijottelee kahvikuppiaan. Alan tajuta, että oli virhe antaa Lauran istua samaan pöytään. Hänen vihamielinen olemuksensa provosoi minua. Koko hänen surkea olemuksensa saa minut vain kavahtamaan häntä. Säälin sijasta tunnen inhoa tuota tyttöä kohtaan.
"Sinä olet muuttunut.." Laura kuiskaa hiljaa ja tuijottaa jonnekin ulos. Katson häntä ja tunnen pakahtuvani turhautumisen aaltoon, joka vyöryy ylitseni.
"En minä enää voi kohdella sinua tyttöystävänäni, kun et sellainen ole." Hymyilen hänelle, juon kahvini loppuun ja nousen lähteäkseni.
"Minä en tarkoittanut sitä, Sam. Vaan sitä, että Derek on muuttanut sinut. Et sinä ennen ole ollut tuollainen ylimielinen paska-aivo niinkuin Derek. Sinä haluat vaan matkia sitä limanuljaskaa, olla sen oma pikku valloitus ja imeä sen..."
"Turpa kiinni Laura!" Kahvilan ihmiset ovat kääntyneet katsomaan meitä ja tunnen silmitöntä raivoa. Nappaan koululaukkuni ja harpon ulos. Laura juoksee perääni.
"Myönnät sen itsekin! Jos Derek olisi nainen ja käyttäytyisi noin, sinä vihaisit häntä!!"
"Etkö sinä osaa pitää turpaasi kiinni?" Kiihdytän askeliani ja Laura jää jälkeen. Kääntyessäni kadunkulmasta näen Derekin liikennevaloissa. Hän on varmasti lintsannut..taas. Derek huomaa minut ja nostaa kättään. Kun Derek on parin metrin päässä, kuulen juoksuaskelia takaani. Voi paska, ehdin ajatella kun Derekin kulmakarvat nousevat hämmennyksestä ja Lauran käsi tarttuu käsivarteeni.

"Sam, minä säälin sinua jos sinä oikeasti luulet, että Derek haluaa sinulta jotain muuta kuin ky..." Laura huomaa Derekin ja hiljenee täysin. Derek seisoo edessäni ja Laura takanani ja minusta tuntuu, että haluan vajota maan alle. Laura irrottaa kätensä minusta ja Derek katsoo häntä hiljaa. En ole koskaan nähnyt Derekiä sen näköisenä. Hän on oikeasti pelottava.

"Minäkin säälin Samia." Derek sanoo hiljaa ja tuijottaa Lauraa. "Minä säälin Samia niin helvetisti sen takia, että hän on joutunut seurustelemaan sinunlaisesi keskenkasvuisen noita-akan kanssa." Hän vinkkaa minulle ja me lähdemme kävelemään. Tunnen Lauran katseen selässäni. Käveltyämme kilometrin verran hiljaa Derek vilkaisee minua ja nauraa.

"Sinä näytät ihan siltä kuin sun hamsteri olis kuollu." Vilkaisen häntä ja hän pysähtyy, kävelee eteeni ja painautuu kiinni minuun. "Unohda nyt se neiti. Minä tarvitsen tukiopetusta." Hän virnistää ja en voi olla nauramatta.

"I'm just a pretty boy, I'm not supposed to fuck a girl"
~ Korn - Faget ~

3-4

2009-12-16T23:11:01+02:00

3.

Kello on kahdeksan, kun Derekin hahmo lähestyy minua. Olimme sopineet tapaamisen koulun pihalla, koska molempien oli helppo tulla sinne. Mietin kuumeisesti, mitä minä kerron hänelle kaupungista ja missä meidän pitäisi käydä. Yllätyksekseni Derek ratkaisee ongelman varsin nopeasti saavuttaessaan puhe-etäisyyden.
"Sori, että olen myöhässä", hän istuu alas asfaltille, viittoo minuakin istumaan, kaivaa taskustaan tupakka-askin ja tarjoaa minulle, "minä en jaksa liikkua tästä mihinkään. Kävelin kotoa asti kun huomasin ettei minulla ole rahaa bussiin. Kai tän kaupungin voi koluta myöhemminkin?"
Katsahdan Derekiin. Hän istuu vieressäni risti-istinnassa, viistosti minuun päin. Äärimmäisen huoliteltuna hän ei vaikuta yhtään siltä, että olisi kävellyt kovinkaan pitkää matkaa tai ainakaan, että olisi siitä uuvuksissa. Derek huomaa tuijotukseni ja naurahtaa.
"Eikö mene läpi vai?"
"Ei nyt ihan.." Derekin hymy vetää minut hiljaiseksi. Miten jollakin voikin olla noin täydellinen hymy.. Mitä? Ei, Ei! Yritän karistaa mielestäni ajatukset, joissa vertasin Derekiä Lauraan.
"Mikä tuli? Sinun naama vääntyi kuin olisit nielaissut ton tupakkas."
"Ei kun muistin vaan yhden jutun.. Ei mut.. Mitä tykkäsit ekasta päivästä meidän koulussa?" Yritän kömpelösti vaihtaa aihetta ja rukoilen, että olisi jo tarpeeksi pimeää ettei naamani punaisuus näkyisi. Derek tutkailee minua hetken vino hymy huulillaan ja huokaa sitten huvittuneena. Hän tuntuu aina olevan huvittunut jostain.
"Olihan se ihan mielenkiintoinen elämys. Tosin tunsin oloni lähinnä joksikin sirkuseläimeksi."
"En ihmettele..", virnistän Derekille ja hän nyökkää hymyillen.
"Ei sinänsä, kiinnitin huomiotani vähän muihin juttuihin kuin niihin neitoihin."
Katsahdan Derekiin päin vaistomaisesti. Taas hän vastasi niin omituisesti... niin.. En ehdi lopettaa ajatustani kun puhelimeni soi. Derek katsoo minua kysyvästi kaivaessani kännykkä taskusta.
"Laura.." Tunsin harmin läikähdyksen sisälläni ja Derek hymähtää.
"Jaa pippurikissas.." Painaessani vastausnappia en voi olla huomaamatta Derekin huvittuneen äänen alla jotain muuta tunnetta. Katson häntä, kun hän raaputtelee sammuneella tupakantumpilla asfalttia.

"Sam. Missä sä olet?"
"Esittelemässä Derekille kaupunkia. Kuis?"
"Miks? Eikö se voi ostaa karttaa ja kävellä sen mukaan mestat läpi?"
"No kun Derek pyysi.."
"Mä en haluais et sä..."
"Et mä mitä?" Tunnen harmistuvani. Millä oikeudella Laura määritteli minun tekemisiäni ja menemisiäni. Derek vilkaisee minuun päin. Minua alkaa naurattaa hänen katseensa, joka on kuin oravalla, jokaa näkee mummon avaavan pähkinäpussin.
"Kuule Laura", sanon puhelimeen "mä en viitsi tapella sun kanssa nyt, kun oon Derekin seurassa. Jutellaan myöhemmin." Lyön luurin kiinni ennen kuin Laura ehtii sanoa mitään. En halua kuullä hänen ääntään. Derek virnistää minulle ja viskaa tupakan tumpin pusikkoon.
"Ryppyjä rakkaudessa?" Kohautan olkapäitäni. En halua puhua Laurasta nyt. En halua ajatella häntä nyt. Varsinkaan, kun Derek on vieressäni.

4.

Istun Derekin huoneessa. Olin päätynyt sinne yhden Lauran kanssa käydyn riidan jälkeen. Olin ottanut tavaksi lähteä hänen luokseen aina, kun olin riidellyt Lauran kanssa. Ja niitä riitoja alkoi olla sen verran liikaa, että olin käytännössä lähes joka ilta Derekin luona.
Tänään on perjantai, joten olimme hankkineet itsellemme olutta. Nostan pullon huulilleni ja katson ympärilleni. Derek selailee tietokoneestaan sopivaa musiikkia ja hyräilee parhaillaan soivan biisin mukana.

"Alcoholic kind of mood
lose my clothes, lose my lube
cruising for a piece of fun
looking out for number one
different partner every night
so narcotic outta sight
what a gas, what a beautiful ass."

Tiedän, että minun pitäisi olla kotona. Minun pitäisi miettiä, mistä nämä riidat johtuvat ja soittaa Lauralle anteeksipyyntö mutta... Katson Derekiä. Hänen seuransa on huomattavasti houkuttelevampaa kuin yksin kotona makaaminen Lauran syytösten kaikuessa mielessä.
Derek kääntyy minuun päin huomatessaan tuijotukseni. Hän siristää silmiään hetkeksi ja selvästi mittailee minua. Ennen kuin ehdin kysyä syytä hän hyökkää viereeni.

"Saanko mä meikata sut? Sulle vois sopia."
"Eeh... Mulla ei oo koskaan ol.."
"Kerta se ensimmäinenkin!" Derek nappaa pöydältään kajalin ja alkaa rajaamaan silmiäni. Yhtäkkiä hän lopettaa ja katsoo minua.
"Venaa.." Hän nousee hetkeksi seisomaan ja laskeutuu sitten hajareisin syliini. Haukkaan henkeä niin äkillisesti että saan yskänkohtauksen. Derek nauraa edessäni.
"Näin on vaan parempi istua. Ei mitää sen kummempaa", hän hymähtää ja virnistää ilkikurisesti kun saan henkeni taas kulkemaan. Hänen jatkaessaan silmieni rajausta yritän tasailla hengitykseni lisäksi sykettäni. Säikähdyksen myönnän. Olin säikähtänyt ihan toden teolla Derekin tempausta mutta tämä tunne, mikä jäi päälle kun Derekin paino tuntuu sylissäni... se on vaarallisen lähellä...

"VALMIS!" Derek huudahtaa keskeyttäen ajatukseni, nappaa olutpullonsa vierestään ja kierähtää pois päältäni. Nousen ylös ja suunnistan vessaan tutkimaan lopputulosta.
"Ei paha", mutisen asetellessani hiuksia paremmin. Derek kävelee taakseni ja jää nojaamaan ovensuuhun. Hän katsoo minua peilin kautta ja hymyilee huulet pullonsuuta vasten.
"Kannattais sun varmaan ruveta käyttämään useamminkin. Olet tosi kuuma meikattuna."
Hymähdän Derekille ja haen uuden pullon tyhjän tilalle. Laskeskelen samalla mielessäni, että taskurahani ja palautetuista pulloista tulevat kolikot saattaisivat hyvinkin riittää mustaan kajalkynään.

Kello on puoli kaksi yöllä kun vihdoin pääsen kotiin. Avaan kotiovea ja pelkään hieman, miten paljon kännykässäni on viestejä. Jätin sen tahallani kotiin, koska en halunnut Lauran pilaavan iltaa itkuisilla soitoillaan. Hiivittyäni huoneeseen sytytän valot ja huomaan, että tuhansien soittojen sijaan Laura on tullut kylään. Hän istuu sängylläni kännykkäni kädessään.

"Äitis päästi minut tänne", hän vastaa ennen kuin ehdin avata suutani. Tunnen laskuhumalan painavan aivojani kasaan ja samalla alan tuntea päänsäryn hiipivän hiljalleen seuraksi. Istun Lauran viereen ja painan kasvot käsiini. Ei nyt. Ei tänään. En jaksa.
"Missä sä olit? Sä oot ihan kännissä." Laura kääntyy minuun päin ja hänen kasvoillaan on potkitun koiranpennun ilme.
"Juomassa." En todellakaan jaksa selittää Lauralle mitään.
"Näin myöhään..."
"Ei kukaan sinua pakottanut tuleen tänne istumaan", ärähdän ja näen sivusilmällä, kuinka Lauran alaleuka värähtää mutta hän nojaa äkkiä kämmeneensä estäkseen sitä tapahtumasta uudelleen.
"No kun et vastannut puhelimeen. Yritin monta kertaa soittaa..."
"Laura. Minä haluan nyt nukkumaan. Mulla särkee päätä."
"Sä vaan pakenet tästä."
"Ei, en pakene." Tiedän valehtelevani. "Menen nyt vaan nukkumaan ja...haluan nukkua yksin." Laura nielaisee ja nousee ylös. Hänen silmänsä kiiltelevät kyyneleistä mutta minua kiinnostaa vain nukkuminen. Mitä nopeammin hän lähtee, sitä nopeammin minä pääsen nukkumaan.
Laura kävelee hiljaa huoneeni ovelle ja avaa sen. Nostan päätäni.
"Laura.." hän kääntyy katsomaan minua silminnähden toiveikkaana. Selvinpäin minua sattuisi sanoa tämä hänelle, mutta laskuhumalan tuoma ärtymys antaa minulle rohkeutta. "Sovitaanko ettet enää tule tänne ilman, että ilmoitat minulle." Hän katsoo minua lasittunein silmin ja lähtee sitten sulkien huoneeni oven perässään. Ulko-oven kolahtaessa suljen silmäni ja nukahdan vihdoinkin.

1-2

2009-12-16T23:10:01+02:00

1.

Ensimmäinen koulupäivä. Oppilaat hälisevät iloisena, jokaisella on kerrottavaa toiselleen. Jokainen haluaa näyttää uudet vaatteensa, festarirannekkeensa ja kertoa tapahtumia. Jokaisella on kaveri, jolle kertoa.. Paitsi minulla. Minä istun koulun käytävän lattialla ja kuuntelen musiikkia. Haluaisin olla jossain muualla kuin koulussa. Olen jo nyt täysin varma että toisesta vuodestani tässä koulussa tulee jotain kamalaa.Huokaisen syvään ja kaivan taskustani mp3-soittimeni. Kappale, jota kuuntelen on liian iloinen tunnelmaani.
Pakottaudun nousemaan lattialta ja kävelen isolle peilille, joka sijaitsee aulassa. Katsoessani siihen näen surullisen ilmestyksen. Minullakin on uudet vaatteet. Ei vain ole ketään, kelle niitä näyttäisin. Siirrän hiukset silmieni edestä ja kävelen takaisin käytävään. Pari tyttöä hymyilee minulle kävellessäni heitä vastaan. En vaivaudu hymyilemään takaisin vaikka sisälläni onkin lämmin tunne siitä, että edes joku huomaa minut.

Ryhmänohjaajamme Jane saapuu avaamaan oven luokkaan. Hän on hieman yli kolmekymppinen nuori nainen. Erittäin nuorekas ja hyvin säilynyt. Monen lukiomme pojan märkä uni, ei kuitenkaan minun. Kävellessäni hänen ohitsensa hän hymyilee minulle.
"Siisti tukka, Sam!" hän huikkaa perääni. Hymyilen hänelle hieman ja istahdan takapenkkiin. Tukkani on omasta mielestänikin erittäin tyylikäs. se on pörröinen ja suurin osa hiuksista on hieman korvieni yli paitsi vasemman korvani edessä olevat suortuvat ovat kaulalleni ja niskasta lähtee puoleen selkääni asti muutama suortuva.
Jane kävelee oppilaiden perässä luokkaan ja istahtaa pöytänsä päälle. Kuulen kun muutama poika nielaisee kuuluvasti nähdessään hänen reitensä.
"Tervetuloa viettämään taas hieman aikaa opiskelun pariin", Jane sanoo ja antaa katseensa kiertää ympäri luokkaa. Muutama ihminen naurahtaa vaisusti. "Kaikki näkyvät olevan paikalla paitsi uusi tuttavuutemme..Jospa odotamme hieman niin minun ei tarvitse selittää montaa asiaa kahteen kertaan." Jane sanoo ja hymyilee salaperäisesti. Sanoja seurannutta hiljaisuutta ei ehdi kulua kymmentä sekuntiakaan kun oveen koputetaan. Jane nousee pöydältä ja menee ovelle. Avatessaan oven hän hymyilee kauniisti.
"Tervetuloa Derek, et ole paljonkaan myöhässä. Etsi sopiva paikka itsellesi niin aloitetaan."
Ovesta astuu sisään poika. Hän on silmämääräisesti hieman minua pidempi. Hänen vaaleat hiuksensa ovat hieman omiani lyhyemmät. Ja hänen silmänsä.. Jäänsinisiä silmiä reunustaa meikki. En ole koskaan nähnyt kaupungissani meikkaavaa poikaa ja katsoessani muita opiskelijoita tiedän, että heillekin tämä on uusi ilmestys. Poika vilkaisee nopeasti meitä ja kävelee sitten ikkunan vieressä olevaan pulpetin luokse. Hänen istuessaan minuun selin tarkkailen häntä. Hänellä on valkea t-paita jossa on mustat hihat. Paidan etumuksessa oli teksti, mutten saa mieleeni mitä siinä luki.

Ryhmänohjaaja jakaa meille kirjalistamme ja muut tarpeelliset monisteet. Sen jälkeen pääsemme kotiin. Pakattuani tavarani laukkuuni huomaan, että Derek on jo lähtenyt. Kävellessäni koulun tupakkapaikan ohi näen hänet siellä yksin. Metrin hänen perässään on kuitenkin ryhmä tyttöjä omituisen hilpeinä. Hän vilkaisee minua nopeasti ja siristää silmiään. Vilkaisen hänen paitansa tekstiä. Suuni aukeaa raolleen ja vaivoin saan ryhdistettyä itseni. Käännyn nopeasti ja lähden kävelemään kotiin päin. Verkkokalvoilleni on syöpynyt kuva valkoisesta t-paidasta jossa lukee:
"I fucked your boyfriend"

2.

Kotimatkalla päätän mennä käymään tyttöystäväni Lauran luona. En ole nähnyt häntä muutamaan päivään.
Minä ja Laura tutustuimme kesällä eräillä festareilla. Hetken keskusteltuamme sain selville, että hän asui samassa kaupungissa kuin minä, jopa samalla asuinalueella. Vietimme lopun ajan yhdessä ja meillä oli todella hauskaa. Kotiinkin matkasimme samalla junalla ja ensimmäistä kertaa elämässäni nautin matkustamisesta. Lauran kanssa pystyin juttelemaan kaikesta, mikä mieltäni painoi ja hänen kosketuksensa, tapa jolla hän siveli selkääni ennen kuin nukahdimme, sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Kun sitten Laura kysyi, saako hän kutsua minua poikaystäväkseen, en edes tuntenut sanaa "Ei".
Silti jotenkin minun on vieläkin vaikea ajatella, että seurustelen. En ollut koskaan kunnolla haaveillut tyttöystävästä. Se tyhjyys, mitä sisälläni oli, oli nimetöntä kaipuuta hellyydestä, sanoista jotka lämmittävät. Laura pystyi täyttämään sen.
Havahdun ajatuksistani. Mitä ihmettä olin ajatellut. Pystyi täyttämään? Seisahdun keskelle tietä. Eikö Laura pysty enää täyttämään tyhjyyttä sisälläni?
Huokaisen ja jatkan matkaani Lauran talolle.

Laura avaa oven hymyillen kauniisti. Hymyilen takaisin ja suljen hänet syliini. Hän painautuu vartaloani vasten ja minä hautaan kasvoni hänen hiuksiinsa. Haluaisin kovasti tuntea enemmän, mutta myönnän itselleni että Laura voisi saman tien mennä halailemaan roskapönttöä. Tunnetilani on yhtäläinen sen kanssa.
Laura vetää minut keittiöön ja alkaa keittämään kahvia. Tarkkailen häntä hiljaa. Hän on kauneimpia ja kilteimpiä tyttöjä, mitä tiedän. Tiedän useampiakin poikia, jotka palaisivat halusta olla hänen kanssaan.
Laura keskeyttää ajatukseni tuomalla minulle jonkin pullan ja kahvikupin. Hän painaa huulensa huulilleni ja minä yritän näytellä kuin olisin iloinen siitä. Jostain syystä vain tuntuu, että tunteeni olisi vedetty vessanpöntöstä alas. Laura istuu minua vastapäätä ja katsoo minua silmiin hymyillen. Minulla on todella paha olo.
"Sam, mennäänkö tänään rannalle?"
"Okei.." vastaan hiljaa ja keskityn kahvikuppini sisältöön. En oikeastaan haluaisi mennä, mutta ei minulla ollut syytä kieltäytyäkään.

Ranta kuhisee ihmisiä. Laura pitää kädestäni kiinni ja moikkailee toisella kädellä joka toista vastaan tulevaa ihmistä. Minä katselen ympärilleni, tunnen montakin ihmistä mutten näe vaivaa moikatakseni heitä. Yhtäkkiä katseeni nauliutuu henkilöön puun alla, tai pikemminkin hänen paitaansa. Derek on helposti tunnistettavissa siitä. Hän ilmeisestikin tuntee tuijotukseni, koska hän kääntää päätään minua kohti ja huomatessaan minut hän nousee ylös pudistellen lehtiä revittyjen farkkujensa takamuksesta. Hän kävelee minua kohti ja tuijottaa koko ajan minua kiinteästi silmiin. Yleensä ahdistun sellaisesta käytöksestä, mutta jokin Derekissä saa minut vain tuntemaan oloni.. karistan sen adjektiivin mielestäni yhtä nopeasti kuin olin ajatellutkin sitä.
Derek seisahtuu eteeni ja tiedän vilkaisemattakin, että Laura tuijottaa häntä ja minua täysin pöllämystyneenä.
"Hei...Sam?" Derek kysyy ja hymyilee hieman.
"Sam, kyllä."
"Okei, muistin. Sinulla on tyttöystäväkin?" hän nyökäyttää päätään Lauran suuntaan. Käsi kädessäni puristaa sitä kovaa. Viesti on selvä. Derek ei ole jostain syystä Lauran mieleen.
"Juu. Derek, Laura. Laura, Derek", esittelen heidät toisilleen ja Derek nyökkää hillitysti Lauralle. Lauran silmät siristyvät kuin vihaisella kissalla ja hänen leukansa liikkuu tuskin puolta senttiä alemmas. Derek naurahtaa ja katsoo minua hymyillen.
"Voin uskoa minkälaiset jäljet sinulla on selässäsi tuon kissan jäljiltä." Laura vetää kiihkeästi henkeä ja päästää kädestäni irti. Silmäkulmasta näen hänen kävelevän äkäisesti joidenkin tuttujensa luokse. Derek katselee hänen peräänsä hymyillen huvittuneesti.
"Pippuria tuo tyttösi. Asiasta toiseen, muutin tänne tosiaan vasta eilen. Jos sinulla on illalla aikaa, niin haluaisitko esitellä minulle paikkoja?"
"No ei minulla mitään ole, mutta olen varma että jos esittäisit tuon pyynnön julkisesti niin kaikki tytöt tältäkin rannalta tarjoutuisivat esittelemään sinulle nähtävyyksiä vähän kaikkialta", sanon ja Derek hymähtää hiljaa.
"Minulla on syyni olla tekemättä niin"
"Ja minä palan halusta tietää mikä tuo syy on", huomaan ajattelevani.